Viime torstaina 7.5.2015 oli gynekologian erikoislääkärille poliklinikkakäynti. En osannut jännittää tuota käyntiä yhtään, kun etukäteen oli puhuttu että ultrataan vain varmuuden vuoksi kuparikierukkaa, tarkistellaan että se on siellä missä sen pitäisikin olla, ja jutellaan, jos on jotain mielen päällä. Tämä ensimmäinen gynen kontrolli oli 6kk kuparikierukan asennuksesta, seuraavat gynen kontrollit tulevat kerran vuodessa.
Tajusin vasta odotusaulassa että käynnin tarkoituksena on myös ultrata potentiaalisia kasvaimia kohdusta ja munasarjoista sekä tarkistella antihormoneitten hoitovastetta. Tai kävihän se jossain välissä ohimennen mielessä, mutten osannut pelätä sitä yhtään, kuvittelin koko ajan että eihän sieltä nyt mitään löydy kuitenkaan, kun ei löytynyt viime kerrallakaan. Vaikka eihän se logiikka niin toimi, jos siellä olisi kasvain, niin kasvain sanoi kasvain ja kasvoi vain, ja kasvaisi näkyviin vasta myöhemmin, joten on ihan mahdollista että ensimmäisissä kontrolleissa ei löydy mitään, vaan vasta myöhemmissä.
Onneksi kaikki näytti erittäin hyvältä, ei löytynyt minkäänlaista kasvustoa kohdun eikä munasarjojen suunnalta, ei edes hyvänlaatuisia kasvaimia. Kierukka on juuri omalla paikoillaan, kohtu normaali ja terve, kaikki rojut kunnossa.
Munasarjat ovat gynen mukaan ”kuin pienet rusinat, juuri sellaiset mitä me haluammekin!” Nauratti hiukan tuo toteamus, mutta se on juuri sitä mitä lääkityksellä haetaan. Tamofenin ja Zoladexin tarkoituksena on sammuttaa hormonitoiminta niin perusteellisesti kuin se on mahdollista ja merkit viittaavat siihen että kehoni reagoi näihin lääkkeisiin juuri niinkuin pitääkin, mikä ei ole näin nuorena ja viriilillä hormonitoiminnalla aivan itsestäänselvyys.
Nyt vaan toivon ettei kroppani keksi kasvattaa resistenssiä Tamofenille ainakaan pariin vuoteen, mieluummin viiteen. Haluaisin voida ottaa lääkkeet suunnitellusti ja toivon mukaan syöpä pysyy poissa.
Toukokuu on kohta puolivälissä, eihän tässä ole enää montaakaan viikkoa kun jo työt alkaa. En ole orientoitunut töihinlähtöön mitenkään, mutta enpä tiedä tarvinneeko tuota. Huomenna vauva täyttää 9kk. Viime sunnuntaina oli elämäni ensimmäinen äitienpäivä, joka meni aika rauhallisesti eikä tuntunut mitenkään erityiseltä. Äitiys, vanhemmuus, on kuitenkin sellainen arkisen normaali asia joka on joka päivä, ei vain yhtenä päivänä vuodessa.
Ensi kuun puolivälissä saamme avaimet uuteen asuntoon, joten kesäkuun loppupuolella on edessä muutto. Ihanaa, pääsen sisustamaan uutta asuntoa ja erityisen onnellinen olen siitä, että saan oman työhuoneen!
Pääsemme muuttamisen makuun jo nyt helatorstaina, kun lähdemme auttamaan isäni muutossa. Tiedossa siis ajelua pakettiautolla ja peräkärryllä pitkin Suomea, huonekalujen kuskaamista edestakaisin välillä Helsinki – Tampere – Jyväskylä ja kenties, jos aika antaa myöten, pikainen visiitti Ikeaan. Vai onko sellaista, voiko Ikeassa käydä vain pikaisesti? Muistan ehkä kerran eläissäni käyneeni Ikeassa alle tunnin.
Tukka on kasvanut huimasti, harmi kun en viitsi ottaa selfietä tänne blogiin.
Olin lähes kalju, sänkipäinen nutipää vielä helmi-maaliskuun vaihteessa. Hiusraja oli puoleen päähän ja pelkäsin jääväni pälvikaljuiseksi pellehermanniksi. Kun vertaistukiryhmässä joku totesi huolettomasti että pääsisin varmasti varaamaan parturia jo kesään mennessä, en uskonut. Nytpä onkin pakko uskoa! Tukkaa pukkaa valtavaa tahtia, näytän aivan normaalilta lyhyttukkaiselta ja olen jo pariin otteeseen siistinyt pulisonkeja ja niskavilloja.
Syto-kiharat ovat ihania, ne tekevät hiuksista runsaan oloiset ja todella helpot muotoilla. Harmi kun oikea hiuslaatuni on piikkisuora, en usko näitten kiharoitten säilyvän kovin pitkään. Pitää siis nauttia tästä kiharuudesta niin pitkään kuin tätä iloa kestää!
Oma hiustenvärini oli myös pienehkö yllätys, pelkäsin olevani jo lähes harmaantunut maantiehiiri yli 20 vuoden värjäyskierteen jälkeen, mutta oma hiustenvärini onkin aika kiva. En tiedä johtuuko sytoista (kuulemma todennäköisesti johtuu…) että hiukseni ovat tummemmat ja jotenkin voimakkaamman väriset kuin aikaisemmin, tosin en tiedä mihin tässä voisi verrata kun edellisen kerran olen nähnyt luonnollisen värini joskus yläasteella.
Kirjoitin tästä jo pariin otteeseen joskus syksymmällä, mutta tehtäköön siis selväksi että en aio värjätä hiuksiani enää koskaan. En yksinkertaisesti uskalla, jollei markkinoille tule jotain täysin turvallista hiussävytettä. Ns. markettivärejä en enää käytä, viime aikoina on uutisoitu aivan tarpeeksi mm. mustan hiusvärin PPD-yhdisteistä ja kaikenlaisista kemikaaleista jotka lisäävät ekologista ja terveydellistä kuormaa.
Lisätietoa hiusvärien allergisoivuudesta: Helsingin allergia- ja astmayhdistys
Nuoren naisen rintasyöpä. 