Uusi proteesi kuvin & sanoin.

Sovitellessani uutta proteesia josta kerroin täällä, huomasimme Syöpäyhdistyksen hoitajan kanssa ettei Amoenan proteesit sopineet minulle yhtään. Proteesiksi valikoitui siis jo toistamiseen Anitan silikonisäkki, tällä kertaa jopa kaksi pykälää isompi. Hoitajan sanoin isoin ”kymppi-koko” mitä heiltä kys. proteesia löytyy. Mielestäni kumitissini ei näytä kovin isolta päällä, mutta kädessä punniten se on aikamoinen mätisäkki. Proteesi tuntuu painavammalta kuin oikeasti onkaan, uusi proteesini painaa vain hiukan yli 640 grammaa, kun edellinen proteesi (vaikka oli mukamas erikoiskevyt!) painoi muistaakseni yli 900 grammaa. Punnitsin sen jossain vaiheessa mutten tietenkään muistanut merkitä painoa ylös.

En vieläkään ymmärrä miten uusi proteesi voi olla reilusti isompi mutta silti kevyempi, mutta niin se vain on.

2014-10-24 17.58.47_03

Ensimmäiset proteesiliivini ovat Anitan mustat ja hyvin yksinkertaiset urheiluliivit, koska proteesin tarpeeni on enimmäkseen kuntosalilla ja jumpassa käyntiä varten. Kaarituellisiahan ei näin alkuvaiheessa suositella laisinkaan. Kotona en ole käyttänyt proteesia ollenkaan, paitsi eilen ja tänään vähän harjoituksen vuoksi. Anitan huonoksi puoleksi voisin sanoa aika ankean liivivalikoiman, vaikka ovatkin hyvälaatuisia. Amoenalla taas on paljon enemmän ja hienompia liivejä, joten saattaa olla että tulen ostamaan jossain vaiheessa Amoenan liivit vaikka ovatkin vähän kalliimpia kuin Anitan. Halvempia nuo proteesiliivit tuppaavat siltikin olemaan kuin ne erikoisliivit joita olen tähän asti ostellut, joten hintataso sinänsä ei hirvitä vaikka onhan se aina rahanmenoa.

Tarvitsisin urheiluliivien lisäksi yhdet kauniit ja sileäpintaiset arkiliivit enkä ole vielä sovitellut proteesia tavallisten vanhojen liivieni kanssa, vaikka sekin kai olisi mahdollista viimeistään siinä vaiheessa kun saan tarratissin. Voisin myös ommella normaaleihin liiveihin proteesitaskuja, pitänee tutustua tähän jossain vaiheessa. Haluaisin myös Amoenan liivitoppeja, sellaisia toppeja joissa on liiviosa kiinniommeltuna, ne ovat niin mukavia että tunnen useampia kaksitissisiäkin jotka käyttävät niitä kesäisin ja/tai nukkumiseen, tai aina kun liivit tuntuu epämukavan ahdistavilta mutta kaipaa vähän paitaa enemmän tukea rinnoilleen.

Mietityttää vielä tässä vaiheessa liivien tarve, kun en tiedä kuinka pitkään tulen olemaan yksitissinen ennen seuraavaa rintaleikkaustani. Vuosi nyt ainakin, mutta mahdollisesti toinenkin vuosi? Rintaleikkaus on kuitenkin isohko operaatio vaikka mastektomia onkin pikkujuttu verrattuna esim. rekonstruktioon. Suurin uusiutumis- ja leviämisriski on ensimmäiset kaksi vuotta diagnoosista, mietin että pitäisiköhän minun odotella varmuuden vuoksi kaksi vuotta ennen rintaleikkausta, vai uskaltaa mennä leikkaukseen heti lähetteen saatuani. Onneksi tätä asiaa voin pohtia rauhassa, onhan siihen vähintään vuosi aikaa ennenkuin saan edes lähetteen, ja ei-kiireelliset rintaleikkaukset tehdään jonojärjestyksessä joten vaikka menisin samantien jonoon lähetteen saatuani, itse leikkaus tapahtuisi ehkä puolisen vuotta sen jälkeen.

En ole suoranaisesti innoissani tämän proteesin kanssa leikkimisestä, mutta pakko tunnustaa että selkä- ja hartiakipuni ovat hellittäneet samantien kun jätin proteesin liiveineen päälleni. Tarvitsen tukea myös terveelle rinnalleni eikä rintaliivit tai urheilutopit toimi kovin hyvin vain yhdellä tissillä.

Puhun ja puin tätä proteesiasiaa aika paljon, mutta onhan se iso asia. Proteesiin tottuminen kestää oman aikansa ja vaikka olisi kuinka periaatteen naisia eikä haluaisi pitää proteesia (kuten minä) tai voisi hyvinkin kulkea ihmisten ilmoilla vain yksitissisenä eikä häpeäisi rintasyöpäänsä/rinnattomuuttaan (kuten minä) niin silti tätä joutuu miettimään ja asian kanssa joutuu tekemään sovinnon jos ei halua että negatiiviset ajatukset syövyttää mielen.

Negatiiviset ajatukset sinänsä ovat ihan normaaleja. Syöpädiagnoosin jälkeen lakkasin tuntemasta häpeää ajatuksistani, totesin itselleni että nyt jos koskaan on täysin hyvä syy olla hiukan itsekäs ja rämpiä läpi tämä paskatauti juuri siten miten se minulle sopii. Jokaisen prosessi on oma ja erilainen. Negatiiviset ajatukset eivät katoa sillä että teeskentelee ettei niitä ole. Negatiiviset tunteet eivät katoa nekään teeskentelemällä tai hokemalla jotain rasittavan positiivista mantraa. Syöpä tuli ja se on tässä, kyllä siitä saa ajatella pahaa. Jos tuntuu pahalta, ei se paha olo lähde sillä että teeskennellään miten mikään ei ole vialla ja väännetään tekohymyä. Pahasta olosta saattaa jopa päästä nopeammin yli jos antaa sen tulla ja potee sen kunnolla kunnes se on ohi.

On sitten toinen asia mihin toimiin ryhtyy niitten negatiivisten ajatusten pohjalta. Kyllä minuakin vituttaa välillä koko saatanan syöpä niin paljon että haluaisin polttaa seremoniallisesti proteesin ja sen säilytyslaatikon tuolla kerrostalon parkkipaikalla isossa roskapöntössä ja heittää bensaa päälle, huutaa kirosanoja ja manauksia yön pimeyteen ja vihata kaikkea. Vaan sitä en tee. Proteesin polttaminen saattaisi harmittaa seuraavana aamuna, vaikka olisihan se aika hienoa väsätä kokkotulet ihan vaan sen vuoksi. Sitäpaitsi, silikonin polttamisesta saisi varmaan syövän. Kaikesta saa nykyään syövän, mitään ei voi tehdä ilman että saattaa saada syövän. Limsaakaan ei saisi juoda, eikä suklaata syödä. Johonkin on vedettävä raja.


Jotta proteesi pääsisi oikeuksiinsa, ensin kannattaa klikata päälle sopivaa taustamusiikkia:

Sitten vasta siirrymme kuviin:

2014-10-25 15.50.23_02 2014-10-25 15.52.10_02 2014-10-25 15.51.17_02 2014-10-25 15.52.49_02 2014-10-25 15.53.02_02 2014-10-25 15.53.21_02 2014-10-25 15.53.35_02 2014-10-25 15.55.04_02 2014-10-25 15.55.37_02

Proteesi on mallia ”Authentic”. Alussa se nauratti, mutta on tämä kyllä aika autenttinen. Nyt kun hartiasärky ei enää ilmianna tissinpuutetta vähän väliä, niin sen huomaa ainoastaan silloin kun kumitissi aavemaisesti koskettaa jotain ja huomaan ettei rinnan päällä ole minkäänlaista tuntoa. Vähänkuin tunnottomaksi puutuneella raajalla koskettelu, se tuntuu vieraalta koska siitä puuttuu tunto, mutta on silti oma. Silikoni lämpiää vartalon kanssa tasan samaan lämpötilaankin niin nopeasti että proteesi lakkaa tuntumasta eikä illuusio säry jollen töki rintaa jatkuvasti. Proteesin sisäpuoli on todella pehmeä ja hyvin muokkautuva ja myötäilee rintakehääni hyvin. Syöpäyhdistyksen hoitajan mukaan  tässä proteesissa pitäisi olla sellainen oikeaa rintaa matkiva ominaisuus, että kun menen makaamaan selälleni, proteesi ”lässähtää” samaan tapaan kuin oikeakin rinta, eikä jää terhakkana töröttämään pystyyn. Tämä mekanismi näkyy sisäpuolella eräänlaisena vekkinä, taitoksena, joka näkyy parhaiten viimeisessä kuvassa.

Kumitissi läpäisi myös puolison kourintatestin. Kuulemma hämäävän autenttinen, paitsi että kumitissin ulkopinta on viileämpi kuin oikean, tietysti. En ole mikään matelija jonka iho viilenee huoneenlämpöiseksi.

Yritin miettiä eilen vaihtoehtoisia tapoja hyödyntää proteesiliivejä. Keksin ainakin muutaman:

  1. Juomarakko. Silikoninen juomasäiliö josta tulisi letku tai pilli paidan kaula-aukosta. Hittituote ainakin maratoonareille ja musiikkifestareille viinan salakuljettamiseen.
  2. Lompakon/käsilaukun korvike. Tyhjä pussukka jonne saisi sujauttaa luottokortit, kotiavaimet, käteistä ja kännykän. Tämä idea vaatii hiomista, sillä tavarat saattaisivat kilistä häiritsevästi kävellessä/liikkuessa.
  3. Survival Pack, zombie apocalypsin varalta. Proteesiin voisi kätkeä silikonitäytteen sijasta mm. tulentekovälineet, pienen käsiaseen, Sveitsin armeijan linkkuveitsen, taskulampun, teleskooppi-kiikarit, jne.
  4. Räjähteitä, zombie apocalypsin varalta. Muoviräjähteen paino olisi varmaan hyvin lähellä silikoniproteesin painoa, joten se olisi myös ergonominen.
  5. Musiikkisoitin, esim. mp3-soitin, sykemittari/askelmittari, nenäliinoja, pieni mikrokuitupyyhe, pieni vesisäiliö… Kaikkea sellaista mitä voisi tarvita lenkkeillessä/urheillessa.
  6. Remontti-Reiskan naulapussi. Katolla tai tikapuilla remontoidessa olisi näppärää jos vaatteissa olisi aina yksi ylimääräinen tasku jonne sujauttaa naulat/ruuvit/mitälie. Tosin naulat ja ruuvit on teräviä ja pistelee helposti, joten tämä ei ehkä olisi niin hyvä idea.

Tuttavani oli keksinyt loistavan nimen sairaalasta saadulle vanutäytteiselle ensiproteesille: Fylli-täti. Oma Fylli-tätini, tai kaksi vähän erikokoista sellaista, ovat olleet täysin käyttämättöminä pussukoissaan siitä lähtien kun niitten kanssa pääsin sairaalasta kotiin. En osaa kuvitella käyttäväni niitä koskaan, mutten aio heittää poiskaan, sillä voin vaan kuvitella että se tarve iskee välittömästi sillä siunaaman hetkellä kun olisin kiikuttanut ne roskiin tai käyttänyt vanutäytteen jonkun vauvalelun täytteeksi.

Tissistä tuo vanutuppu ei mennyt missään vaiheessa, se oli lähinnä surkuhupaisa kasa täytettä joka pyrki hyppäämään jatkuvasti ulos paidankauluksesta. Onhan tuolla ilmeisesti ihan oikea funktiokin, eli sen tarkoitus on pehmustaa leikkausalue jotta vaatteet eivät painaisi arpea/tikkejä/dreeniletkua. Olin varustautunut sairaalaan mennessä erittäin pehmoisella ja kevyellä topilla jonka sain laitettua päälleni myös leikkauksen jälkeen ja jota olen käyttänyt rintaliivien tilalta siitä asti. Onneksi minulla sattui olemaan niitä kaksin kappalein jotta toinen on päällä sillä aikaa kun toinen on pyykissä.

Vanutissini… eikun Fylli-täti näyttää siis tältä, taustalla petaamaton sänky:

2014-08-26 10.15.23_01 2014-08-26 10.15.32_01

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s