Vaikka koulu on tältä syksyltä loppu, niin opiskelu ei ole vielä tältä syksyltä loppu. Tunteja ei enää ole, mutta muutamia rästihommia kylläkin. Siksi stressi ei ole päässyt ihan vielä täydellisesti laukeamaan.
Olen saanut lietsottua itseni viime päivinä oikein kunnolliseen syövän pelkoon. Pitkästä aikaa! Sopivasti juuri jouluksi!
Kaikki alkoi siitä, kun selkää, erityisesti häntäluun kohdalta, on särkenyt ja juilinut jo jonkin aikaa. Aluksi en ajatellut siitä paljoakaan, sillä onhan tässä tullut syyslukukauden ajan istuttua koulussa ja istuttua kotona läksyjä tehden, ja istuttua sohvassa rentoutuen, ja istuttua vähän joka paikassa. Istuminen on yksi tehokkaimpia tapoja saada tuo vanha selkävaiva äitymään. Särkylääkettä olen ottanut silloin tällöin, välillä tulehduskipulääkkeen kera. Auttaahan se, kun ei tuo särky ja kolotus mitään kovin pahaa ole, ja ennaltaehkäisy on paljon helpompaa kuin täysi noidannuoli. Kokemuksesta oppii, jne.
Mutta mitä sitten jos särky ei lopu? Jatkuu vaan. Jatkuu ja jatkuu vaan. Sellainen kolottava, jomottava, nalkuttava nylkytys tuolla takapuolessa ja syövän pelko takaraivossa. Ei liian paha että voisi viettää kunnon rokulipäivää lääkepöllyssä sängynpohjalla, mutta juuri sen verran että kotitöitä hoidellessa tuikkii alaselässä ja peffassa kuin vaimea tähtisadetikku. Sellainen sopivasti jäytävä riesa joka saa ärtyneeksi ja turhautuneeksi.
Viimeiset kolmisen viikkoa voi tiivistää tähän:
Tilanne kilpistyi tänään. Olin ripustamassa pyykkiä ja ajattelin:
Nyt se syöpä on luustossa. Tuolla se on, alaselässä ja lantiolla, vasemmalla puolella. Tunnen sen ihan selvästi, siellä se on. Voisin sormella näyttää mistä kohdasta särkee, siinä se syöpä on. Syöpä. Syöpä.
Syöpäsyöpäsyöpäsyöpä. Syöpä. Etäpesäke. Syöpä. Etäpesäke. Syöpä. Syöpä. Syöpäsyöpä. Nyt se iski. Nyt, tänään, on se päivä kun tajusin syövän kihisevän, tuolla se kihisee, siellä se on. Nyt se on siellä.
Levinnyt syöpä. Tältäkö se nyt tuntuu? Tältäkö tuntuu kun syöpä leviää? Onko nämä niitä metarikipuja? Syöpäkipua? Tällaistako se on alkuvaiheessa, kun ei vielä ole pahoja kipuja, vaan tuollaista tähtisadetikun kihelmöintiä? Hyhhyh, kauanko kestää että kivut muuttuu kovemmiksi? Kuinkahan monta vuotta levinneen syövän kanssa voi elää, jos hoidot tepsii? Entä jos hoidot ei tepsikään ja kuolen nopeasti? Hirveä ajatus, en ole vielä valmis! Miten tässä nyt ehtii tehdä kaiken? Tässä minä vaan ripustelen pyykkiä kun pitäisi olla tekemässä jotain TÄRKEÄMPÄÄ eikä ripustella pyykkiä!
Helvettiin pyykit, mulla on syöpä!
Syöpäsyöpäsyöpä. Syöpäääääää!
Oli pakko sanoa puolisolle että selkä on kipeä ja kuvittelen vaan koko ajan syöpää. Että siellä se nyt on, selässä, tai lantiolla. Siellä alaselässä, just siellä, siellä missä pitkät selkälihakset kiinnittyy pakaroihin/lantiolle.
Eihän tässä ollut mitään muuta tehtävissä kuin pyytää puolisoa tekemään koputustesti* ja selvittämään onko selkäkipu oikeasti syöpää vai ei.
*Koputustesti on siis eräältä syöpiksen hoitajalta kuulemani karvalakkitesti jolla voi yrittää selvittää onko jokin luustokipu mahdollisesti metastaaseista johtuvaa. Ideana on, että joku toinen (tai itse, jos on tarpeeksi notkea ja ylettää koputtelemaan oikeista paikoista) koputtelee kipeitä paikkoja ja jos kivut ovat luustometareista johtuvia, koputuksen pitäisi tuntua sietämättömän kivuliaalta, aivan erityisen kipeiltä luustokivuilta siis.
Koputustesti ei ole millään muotoa oikea tutkimusmetodi, vaan lähinnä urbaani legenda. Kuulemma se kuitenkin toimii.
Joten tuumasta toimeen. Minä siinä heitän housut kinttuihin ja pyllistelen pesuhuoneessa pyykkitelineen vieressä. Puoliso koputtelee kuuliaisesti. Koputtelee takapuolta, koputtelee selkää, painelee varovasti eri kohdista ja kyselee:
”Entäs tästä? No entäs täältä? Haluaisitko jos hieron sun selkää, auttaiskohan se?”
”Joo, kyllä se varmaan auttais.”
Ja minä osoittelin kohtia jotka tuntuivat erityisen pahalta. Että tuossa se kohta on, jos syöpä nyt jyrsii siellä luita ja ytimiä myöten, niin tuossa se on, tästä ja tuosta kun sormella painaa niin tekee kipeää.
Puoliso jatkoi hieromista ja minä rentouduin. Huomasin kivun hälvenevän pikkuhiljaa, sitä mukaa kun hierominen jatkui ja eteni. Huomasin myös miettiväni että näinköhän se syöpä siellä luissa jyllää, vai oiskohan nyt kyse ihan tavallisesta selkäkivusta joka tulee liiasta istumisesta, kun onhan noita selkävaivoja ollut jo vuosia ennen syöpääkin.
Sitten aloin miettiä että millä ilveellä puoliso on saanut pidettyä pokkaansa näin pitkään. Mähän olen aivan hullu akka, ensin pakotan sen koputtelemaan takamustani kuvitellen että olen aivan varma siitä miten syöpä on nyt levinnyt ja sitten vielä pistän sen hieromaan.
Ja kuinkahan kauan kestää ennenkuin tuo huomaa että olen täysin kajahtanut ja päässä viiraa? Vai joko se on huomannut, muttei anna sen haitata? Kumpi tässä naimakaupassa lopulta teki paremmat kaupat?
Ehkä syöpä on mennyt aivoihin, siellä se jyllää ja nakertaa aivomassaa, mums mums. Onneksi syöpä ei iske ajatuksen voimalla, nimittäin jos iskisi, niin nyt se olisi ihan joka paikassa.
Kuulemma ei haittaa koputella, ei ole vaivaksi asti. Kuulemma ei haittaa sekään että riisuudun puolialastomaksi ja pyllistelen pitkin poikin ja pyydän katsomaan. On se hyvä että meidän perheessä on sentään yksi jolla pysyy jalat maassa ja järki päässä, vaikka toinen sekoaakin silloin tällöin.
Täytyy varmaan keskittyä jatkossakin enemmän pyllistelyyn ja koittaa pitää syöpä poissa mielestä. Ainakin nyt kun vielä on takapuoli jäljellä! Eihän sitä tiedä minkä hirveän persesyövän tässä vielä saa seuraavaksi ja sitten leikataan siivu kankkuakin veks.
Ja muistutan itseäni, ettei etäpesäkkeet yleensä katoa hieromalla, joten selkäkipu on todennäköisesti lihaskipua eikä syöpää.
Todennäköisesti.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
onnittelen metarittomasta luustosta ja ihanasta miehestä, jonka olet kyllä ansainnut.
Oikein rauhaisaa joulua ja loppuvuotta 15…
TykkääTykkää
Oikein hyvää joulua ja uutta, syövätöntä vuotta myös sinulle! 🙂
TykkääTykkää
Syövätön kuulostaa ihanalta:)
TykkääTykkää
Persesyöpä x) Siis vakava asia, syöpä ja sen mahdollinen leviäminen, ei ehkä saisi nauraa mutta en voinut muuta kuin hirnua ääneen vedet silmissä tuolle tekstillesi! Kaikkea hyvää ja syöpävapaata vuotta 2016!
TykkääTykkää
Ainakin minulle on ollut elintärkeää löytää jotain huumoria näistä tilanteista. Syöpä itsessään ei naurata, mutta vähän kaikki muu mahdollinen ja mahdoton siinä ympärillä, oli se sitten proteesin eli kumitissin rikkoontuminen lapsen puraisun jälkeen tai ajatus persesyövästä jonka takia pitäisi leikata peffa pois. Vaikka ei se varmasti naurattaisi yhtään jos niin kävisi! Tietääkseni tosin sellaista syöpää ei taida ollakaan että kankusta pitäisi veistää lohmo veks.
Tosin kohta joku tulee kommentoimaan että kyllä, sellainen persesyöpäkin on olemassa… En taida uskaltaa googlettaa itse, ainakaan nyt jouluna 😀
TykkääTykkää