Yleinen

Syöpärintamalta ei mitään uutta.

Kopioin tähän lokakuisen leikkauksen epikriisistä pätkän:

35-vuotias nainen, jolla 8/14 vasemman rinnan mastektomia ja kainaloevakuaatio duktaalisen gradus 3 syövän vuoksi. Saanut sytostaatti- ja sädehoidot, nyt Zoladex ja Tamofen menossa. Ollut seroomaongelmaa vasemmalla ja sen korjaustoimenpide sekä oikean rinnan ablaatio 19.10.2015.

Leikkauksesta (tästä toisesta) nyt siis jo n. 8 viikkoa. Tuntuu ikuisuudelta. Tällä kertaa kaikki on ollut helpompaa monestakin syystä. Tietysti yksi syy on se, että leikkaukseen lähdettiin sillä olettamalla ettei syöpää enää ole. Toinen syy on se, että kaikki oli jo tuttua. Tiesin miten sairaalassa asiat etenee, mitä leikkauksesta on odotettavissa, minkälaista toipuminen on… Ja kaiken lisäksi osasin uumoilla että oikean rinnan poisto eli ablaatio olisi helpompi kuin vasen viime vuonna, sillä kainalon imusolmukkeita ei tarvinnut poistaa. Kolmas syy se, että en pelkää enää syöpää niin paljoa. En juuri ollenkaan. Puhtain tuloksin eteenpäin puskiessa on helppo hymyillä.

Lisää lainauksia ja sairaalakertomuksia linkin takana.  Jatka lukemista ”Syöpärintamalta ei mitään uutta.”

Ajatuksia syövästä · Syövän jälkeen · Yleinen

Opiskelu, osa 3

Yksi kokeista ei sitten mennytkään ihan putkeen. Törmäsin kurssin opettajaan sattumalta ruokalassa ja hän pyysi käymään huoneessaan. Koe oli kyllä mennyt läpi hyväksytysti, mutta hän ihmetteli kovasti miksi en ollut vastannut kahteen kysymykseen ollenkaan, ja hänelle oli tullut vaikutelma että minulta oli loppunut kokeessa aika kesken.

Olin tosiaan ollut viimeinen kys. kokeessa ja kirjoittanut omasta mielestäni kynä sauhuten, mutten ollut ehtinyt vastaamaan kahteen viimeiseen koekysymykseen. Siitä huolimatta en saanut lähellekään huonointa numeroa, mutta vähemmän kuin mihin olisi rahkeet riittäneet.

Juteltiin hetki ja kerroin hänelle, että minulla tosiaan on ollut hiukan lähimuistin kanssa ongelmia, tai muistiongelmia ylipäätään, ja ne ovat kaikella todennäköisyydellä viimevuotisista syöpähoidoista johtuvia. Opettaja sitten kertoi tekevänsä normaalien kurssien lisäksi opinnonohjausta ja sanoi, että hyvä kun tämä asia tuli ilmi, sillä liian helposti sitä olettaa että vastaamatta jättäminen, hitaus, tai muu asia näyttää ulospäin laiskuudelta.


Hän neuvoi täyttämään oman luokanvalvojan/tutor-opettajan kanssa esteettömän opiskelun hakemuksen ja miettimään, että mikä voisi olla minulle se paras apuväline tilanteeseen. Hän ehdotti että käytännössä se voisi olla vaikkapa puoli tuntia lisää koeaikaa, tai minkä itse näen parhaimmaksi vaihtoehdoksi.

Hakemukseen saa itse määritellä asioita joita toivoo, ja näistä toiveista sitten hakemuksen perusteella voidaan hyväksyä kaikki, osa, tai ei mitään. Hakemukseen voi siis tulla myös hylkäävä päätös.

Ajattelin kyllä heti, että tuo lisäaika kokeisiin voisi olla se paras vaihtoehto. En oikein keksi muutakaan mikä auttaisi tässä tilanteessa.


En olisi itse älynnyt edes harkita tuollaista vaihtoehtoa. Tiesin etäisesti että korkeakouluissa on käytössä ns. esteettömän opiskelun periaatteet ja erilaisia järjestelmiä sitä varten että esteettömyys toteutuisi mahdollisimman tasapuolisesti ja hyvin, mutten ollut koskaan kuvitellut että voisin kuulua kohderyhmään.

Ehkä olen sinnitellyt vähän liiankin hyvin. Tai en sanoisi ”liian hyvin” mutta sinnitellyt, kuvitellen että minun kuuluu pärjätä täysin yksin ja omillani, vähintään yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, tai vielä paremmin. Avunpyytäminen on tuntunut luovuttamiselta, sillä ”eihän mussa mitään vikaa ole”.

Avunpyytäminen tarkoittaisi sitä, että minun pitäisi myöntää etten ole yhtä hyvä kuin muut. Etten ole riittävän hyvä, enkä pärjää.

Ja miksi edes lähdin opiskelemaan kun en pärjää, typerä hupakko! Olisi pitänyt jäädä kotiin makaamaan, syöpä nakertanut aivot reikäjuustoksi, turha tässä mitään on pyristellä, kaikki pilalla!

Perfektionistin riesana on mm.

  • Kognitiivinen vääristymä: ”Oon ihan paska, sain kurssista vain kolmosen! En siis pärjää yhtään missään asiassa ja kaikki on pilalla, muutenkin kolmonen on ihan huono numero, en pärjää missään asiassa ja muut pärjää paljon paremmin.”
  • Kympin tytön syndrooma ”Sain tästä kurssista vitosen, mutta ei se riitä koska tosta yhdestä toisesta kurssista tuli kolmonen, ja sitäpaitsi, kyllä mun pitäis pystyä tässä samalla hoitamaan kotia, kasvattamaan lapsi täydellisesti, kokkaamaan upeita aterioita päivittäin, hoitamaan kaikki ajallaan ja osallistumaan vapaaehtoistyöhön. Sitäpaitsi, mulla on raskauden jäljiltä jenkkakahvat, kyllä nyt ne ois pitäny jumpata pois jo vuosi sitten.”

On aika myöntää että syöpähoidoilla on vaikutuksia, eikä niitten vaikutusten kestoa ja voimakkuutta kannata vähätellä. Eikä minun tarvitse pärjätä täydellisesti yksin, vaikka sen myöntäminen on toipuvalle ex-perfektionistille todella vaikea paikka. Välillä on käynyt mielessä etten pärjää, mutta sitten taas ajattelen että perkele, pärjäänpäs!

Ja ilman syöpääkin tässä opiskelussa on oma työsarkansa. On pieni lapsi, on monta vuotta lukiosta. Koitan olla itselleni armollisempi ja ajatella niin, että en ole tyhmentynyt syöpähoitojen takia etanan tasolle, vaan tässä on monta taakkaa kannettavaksi ja on ihan normaalia ettei kaikkea jaksa.


Fysiikan kurssista saattaa silti olla tulossa vitonen. Se riippuu nyt täysin siitä, tuleeko toisesta välikokeesta täydet tai lähes täydet pisteet, vai teinkö jonkun typerän virheen joka tipauttaisi pistesaldon juuri ja juuri neloseen.

Ja huominen matematiikan välikoe sanelee sen, saisinko matematiikastakin vitosen. Täytyy varmaan orientoitua kertaamaan tämä ilta, ettei lässähdä viime metreillä toiveet hyvästä numerosta.


Tein vähän aikaa sitten Myers-Briggs persoonallisuustestin ja sain tulokseksi INTJ – The Architect:

http://www.16personalities.com/intj-personality

Tunnistan itseni varsin hyvin.


Olen miettinyt että pitäisi opetella hiukan hölläämään välillä. Olemaan itselleen armollisempi. Ja lopettaa huutelemasta ”Ei tartte auttaa!”

Syövän jälkeen · Yleinen

Opiskelu, osa 2

Fiilikseni fysiikan välikokeesta:

zebra-moonwalk

Erittäin hyvin meni, 5/5, odotettavissa ehkä jopa täydet pisteet!

Puhhuh. Se olis sitten noin puolivälissä tämä tenttirupeama. Vielä 3 välikoetta/loppukoetta, projekti, muutama harkkatyö, parit laskarit… Ei ehdi tulemaan tylsää tällä eikä seuraavallakaan viikolla.

Sitten vihdoinkin joululoma, tuo hartaasti odotettu ja varsin ansaittu tauko. Ajattelin tehdä joululomalla yhden ruotsinkurssin, niin onpahan sekin alta pois. Kevätlukukaudella ehdin tekemään hiukan valinnaisia aineita kun tipautin tarkoituksella pakolliset kieliopinnot pois lukujärjestyksestä.  Jatka lukemista ”Opiskelu, osa 2”

Yleinen

Opiskelu, osa 1

Opiskeluhan on vähänkuin lomaa töistä, varsinkin opintovapaalla. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista kun vaan persiillään istuu. Kurssit on helppoja, senkus torkkuu powerpoint-sulkeiset läpi ja käy riipustamassa kokeessa pari lausetta. Fysiikan, kemian ja matematiikan pääsee läpi kun opettelee ulkoa miltä sivulta kaavastokirjassa ne löytyy.

anigif_enhanced-buzz-9288-1405267204-8

Joskus mietin, olisiko opiskelu helpompaa jos en kärsisi minkäänlaisista syöpähoitojen sivuvaikutuksista? Enhän edes tiedä tarkalleen minkälaisia kognitiivisia ongelmia ne ovat minulle aiheuttaneet. Lähimuisti on kuraa, mutta voisihan se olla kuraa siksikin että takana on vauvavuosi.

Toisaalta, opiskellessa on pakko harjoittaa aivoja. Se taas auttaa muistiongelmista toipumiseen. Aivot ovat kuin lihas, niitäkin voi treenata. Käsityöt, erityisesti neulominen, auttaa muistiongelmiin ja lisää onnellisuutta, sanoo tutkimus. Luin sen Iltasanomista, joten…

Huomenna fysiikan välikoe. Miten se opiskelu tuntui 10-15 vuotta sitten niin helpolta? Lukio oli tuoreena muistissa ja nuorempana kaikki oli jotenkin… helpompaa. Oppiminen nopeampaa, univelka ei vaivannut vaikka olisi lukenut tentteihin 2 vuorokautta putkeen pelkän kahvin ja energiajuoman voimin ja sitten vielä käytiin baarissa tanssimassa valomerkkiin asti.

Nykyään tuntuu siltä että reväytän jonkun lihaksen jos yritän kammeta itseäni ylös sängystä alle 5h yöunien jälkeen. Tai sanotaan alle 6h yöunien jälkeen. Olen joutunut tekemään niin jo useamman kerran tässä viimeisten parin viikon aikana, sillä meillä on lukukauden hirvein tenttisuma, kaikki deadlinet erääntymässä.

Tänään kävelin ensimmäistä kertaa kokeesta ulos jättäen tyhjän paperin.

0clg22a

Onneksi toistaiseksi saldo on vain 1 uusinta tammikuussa, muut kokeet ovat menossa kirkkaasti läpi. Tuonkin kokeen skippasin siksi, etten halunnut kurssista numeroksi 1 tai 2. Ammattikorkeassa ei voi mennä uusintatenttiin jos on saanut hyväksytyn suorituksen, vaan uusintaan pääsee hylätyllä. Laskelmoin, että tuo yksi uusinta tammikuussa antaa minulle aikaa panostaa niin, että saisin keskiarvon pidettyä arvosanassa 3 tai yli.

Kun minua 1/3 nuoremmat luokkakaverit nitisee siitä miten paljon meillä on tehtävää ja miten vähän aikaa jää huvitteluun, niin yritän pitää pokkaa. Joskus kyllä tuntuu siltä että silmäni pyörähtävät päässä sen verran pahasti että hyvä jos eivät tipahda ulos kuopistaan. Tekisi mieli sanoa että kokeilkaapas opiskella lapsen/lasten kanssa ja kaupan päälle syöpähoidot, niin tiedätte mitä se vapaa-ajan ja energianpuute oikeasti on.

tumblr_m3vheqMRfa1qcapglo1_500

Itseasiassa, olen tainnut sanoa jo muutaman kerran, että jos jollakulla on vielä vapaa-aikaa jäljellä, niin kokeilkoot hankkia lapsen, sitten tietää mitä se opiskelu on, kun siihen lisätään HC-vaikeustaso.

Ehdin jo iloita että kappas, huomisen fysiikan kokeen jälkeen ei pitäisi olla enää muita isoja juttuja tällä viikolla, kunnes muistin että ylihuomenna pitää palauttaa yksi harkkatyö ja torstaina on taas yksi matematiikan koe. Puhumattakaan niistä hommista joilla ei ole tarkkaa deadlinea mutta jotka on silti tehtävä noin viikon sisällä. Tai ensi viikon koeputkesta.

anigif_enhanced-buzz-7919-1374096063-1

Saan kohta syövän tästä opiskelutahdista. Eikun ähäkutti, sain jo!

Ja aion avata punkkupullon kunhan tämä urakka on valmis ja pääsen hyvin ansaitulle joululomalle. Vaikka siitäkin saa kuulemma syövän.

Ajatuksia syövästä · Rinnat · Syövän jälkeen · Yleinen

Supervoimat & tuntoaisti

Välillä tuntuu niinkuin syöpä olisi tapahtunut jossain muualla, jossain toisessa elämässä, jollekin toiselle. Ei minulle.

Voiko syövän unohtaa näin nopeasti? Muistan edelleen diagnoosipäivän, se on kaivertunut ikuisiksi ajoiksi tajuntaan. Kuulemma muillakin sama juttu, sen vaan muistaa aina kun sai tietää sairastavansa syöpää. Se jakaa henkilökohtaisen ajanlaskun kahtia. Elämä ennen syöpää ja elämä syövän jälkeen. Mutta silti…


Se elämä ennen ja vähän sen jälkeen on kuin unta, sellaista kaukaista joka näkyy horisontissa välillä selkeänä, välillä hämäränä. Yksityiskohdat alkaa hävitä, ja sitten taas joskus muistaa jotain todella kirkkaana välähdyksenä: Sairaalan liukuovet, tippapussin väri, mustelmat kämmenselässä kanyylin pistämisestä. Punainen juomapullo sohvan vieressä, se kirja jota luin syto-tiputuksessa. Se Suomi-filmi joka pyöri odotusaulan telkkarissa kun jonotin ensimmäiseen TT-kuvaukseen.

Se jalaton nainen pyörätuolissa, polttamassa tupakkaa harmaassa sateessa pakkasessa sairaalan ulkopuolella.  Jatka lukemista ”Supervoimat & tuntoaisti”

Rinnat · Syövän jälkeen · Yleinen

Miten pukeutua ilman rintoja? Osa 1

Nyt kun kuppikoko on vaihtunut 95-100 E-F hinkeistä olemattomaan, olen yrittänyt suunnitella garderobia uusiksi. Ennen toista leikkausta hihkuin onnesta kun mietin miten helppoa pukeutuminen tulisi olemaan (verrattuna entiseen) mutta onhan tässä miettimistä.

Enkä sano että kaikista helpoin projekti olisi sekään, että iso osa nykyisistä vaatteistani ei yksinkertaisesti enää istu, koska niissä on litratolkulla tyhjää, pussittavaa kangasta siinä missä hinkit olivat.

Ymmärrän kyllä miksi jotkut valitsevat tuplaproteesit. Pukeutuminen stereotyyppisesti naisten vaatteisiin olisi helpompaa jos rintakehällä olisi jotain joka täyttäisi vaatteissa olevat muotolaskokset.

Minulle yksi isoimmista syistä haluta molempien rintojen poistoa oli juurikin se proteesista eroon pääseminen. En koskaan sopeutunut kunnolla sen kumisäkin kanssa elämiseen ja olen tyytyväinen että se hiostava riippakivi ei ole enää riesanani. En todellakaan halua tuplaproteeseja, vaikka sainkin jo postissa maksarin joten voisin halutessani hakea ne ilmaiseksi. Vaan kun ei huvita.

2d58547068874b27663a0e18bca359f3
Erilaisia muotinäytös- ja mallikuvia on helppo katsoa inspiraatiokuvina kun etsii vaatteita rinnattomana. Malleilla kun ei useinkaan rintoja ole, sillä suurin osa malleista on hyvin hoikkia, pitkiä ja rinnattomia. Itsehän en tosin ole hoikka, enkä järjettömän pitkä, vaan 170 sentilläni juuri nipin napin yli keskimitan.

Aika ihana muutos viime vuosina on ollut sekin, että eri vaatefirmat ovat alkaneet palkata erikokoisia ja erinäköisiä malleja, niin että kuvastoissa näkee pyöreitä, pitkiä, lyhyitä, tummia, vaaleita, rinnattomia, runsasmuotoisia, tatuoituja, lävistettyjä, kaikenlaisia malleja. Hyvä niin! Ihmiset kun tuppaavat olemaan hyvin erilaisia eikä kaikki tykkää samoista asioista. Jokaiselle jotakin, ja mitä moninaisempia roolimalleja nuoret näkevät, toivon mukaan sitä vähemmän tulee ulkonäköpaineita.

Tästä eteenpäin postaus koostuu lähinnä internetin syövereistä varastetuista kuvista, joten loput linkin takana.  Jatka lukemista ”Miten pukeutua ilman rintoja? Osa 1”

Ajatuksia syövästä · Rinnat · Yleinen

Elämä ilman rintoja

”Rinnoilla on suuri merkitys naisen seksuaalisessa viehättävyydessä –sekä naisen, mutta erityisesti miehen silmin katsottuna.”

Tällaista tekstiä sain lukea mm. erään ”viittä vaille valmiin” seksuaaliterapeutin kirjoittamana. Sivuiltaan poimin pätevyydestä mm. seuraavaa: psykologi, psykoterapeutti, dosentti ja ”viittä vaille valmis seksuaalineuvoja”.

Fiilikseni tänään:

the-queen-fucks-on-all-of-you-nations_o_574815

Tästä tulee pitkä sepustus, joten loput löytyy linkin takaa.  Jatka lukemista ”Elämä ilman rintoja”