Ystävänpäivä on syntymäpäiväni. En olisi uskonut tätä päivää näkeväni, mutta onneksi hoidot tepsivät eikä syövän leviämisestä ole vielä näkynyt jälkeäkään!
Ei yleinen ennuste, mutta minun syöpäni perusteella tehty ennuste olisi ollut se, että noin kaksi vuotta diagnoosista olisin kuollut jos syöpää ei olisi hoidettu. 2 vuotta elinaikaa. Diagnoosivuoteni 2014 + 2 = 2016. Tämä on siis juhlavuosi, ”En kuollutkaan vielä syöpään”-vuosi.
Onpas hienoa olla elossa! 5/5, suosittelen muillekin.
Tajusin juuri, että tämähän tarkoittaa myös sitä, että lapsi on n. 1,5 vuotta vanha. Käsittämätöntä miten nopeasti aika kuluu, vaikka en tunne vanhenevani.
Olin viikonlopun Protu-koulutuksessa ja juttelimme vanhenemisen tunteesta, siitä, miten itse ei tunne vanhenevansa vaikka ympärillä jotkut ihmiset selvästi muuttuvat vanhemmiksi/vanhoiksi ja maailmassa ja ympärillä aika kuluu ja asioita tapahtuu.
Alan ymmärtää niitä vanhuksia jotka sanovat etteivät tunne itseään päivääkään yli N-vuotiaiksi ja joille tulee järkytyksenä se, ettei oma kroppa kestäkään kaikkea. Oma vanhenemiseni tuntuu pysähtyneen n. 25-vuotiaana, sen jälkeen en ole saanut tunnetta että olisin muuttunut vanhaksi tai vanhemmaksi, vaikka asioita on tapahtunut, vuodet ovat vierineet, elämää on mennyt vuosikymmen.
Kenties tuo kertoo jotain kypsyyteni tasosta, jos sekin on jämähtänyt 25-vuotiaan tasolle. Ainakin tykkään uida edelleen vastavirtaan! Trance/ebm & rockeroll 4ever!
Jippii, hyvää syntymäpäivää!
TykkääTykkää
Kiitos! Tuntuu hyvältä täyttää vuosia, vanhenemisesta on tullut luksusta 🙂
TykkääTykkää
Onnitteluni!
Muistan, kun poikani mummo, äitipuoleni, yli 8-kymppisenä ihmetteli, että voiko hän olla jo niin vanha; hän ei siis tuntenut itseään ikääntyneeksi mieleltään. Mulla on sama juttu, joten en ihmettele, että sinäkään et tunne ikääntyneesi.
Vaan jokainenhan me ikäännytään syntymästä asti joka hetki, ja jos eletään tarpeeksi kauan, niin sitten joskus ollaankin jo ikääntyneitä. Toivottavasti eletään niin kauan…
TykkääTykkää
Alan ymmärtää entistä paremmin Aira Samulinia 🙂 Juuri niin nuori kuin miltä tuntuukin! 🙂
TykkääTykkää
Ihanaa, että olet elossa! Onnea juhlavuotenasi ja paljon lämpimiä ajatuksia sinulle ja perheellesi.
TykkääTykkää
Kiitos! Ihanaa olla elossa! 🙂
TykkääTykkää