Avainsana: kuva

Ajatuksia syövästä · suru · Yleinen

Laura Lehtola: Pelkääjän paikalla

M

Sain juuri luettua Lehtolan romaanin Pelkääjän paikalla. En pysty kuvaamaan tätä kirjaa riittävän hyvin, muutakuin sanomalla sitä upeaksi. Jos osaisin sanoittaa omia ajatuksiani lähellekään yhtä hyvin, niin ryhtyisin kirjailijaksi ja nettoaisin (toivottavasti) ison kasan rahaa.

Muistan kirjoittaneeni, että Laura Saven Paljain jaloin on paras kirja jonka olen syövästä lukenut. No ei ole enää! Lehtolan teos on paras!

pelkaajanpaikalla

Varastin kuvan Googlen kuvahaun avustuksella.

P.S. Jos meinaat lukea tämän, niin kannattaa varata nessuja. Paketillinen.

Eniten vituttaa kaikki · Kontrollit · Tutkimukset · Yleinen

Kontrolleja & FODMAP

M2 kommenttia

Kontrollirumba starttailee taas vaihteeksi.

Lisääntyneen turvotuksen, erityisesti vatsan, takia varailin hirveällä vaivalla ajan omaan terveyskeskukseen yleislääkärille (en ole saanut lähetettä erikoislääkärille, eikä syöpäpuolella oteta vastaan muissa kuin jo todetun syövän hoidoissa/kontrolleissa…) ja toivoin pääseväni ultrattavaksi vatsan alueelta.

Pääsinkö ultrattavaksi? No en!

Ehdin olla lääkärin huoneessa n. 7 minuuttia, jona aikana olin kertonut oireista, riisuutunut, ollut ronkittavana, pukeutunut, ottanut papereita käteen, hyvästellyt ja poistunut. Tämä liukuhihnatoimitus sen jälkeen kun lääkäri oli ensin ollut n. 45 minuuttia myöhässä kaikista aikatauluista.

Eipä sillä, olin varautunut, minulla oli kirja mukana. Sain luettua yhtä kurssikirjaa sen kolmisen varttia, joten time well spent.

Mikä tässä lääkärikäynnissä nyt sitten risoo näin paljon? No minäpä kerron!

Jo ennenkuin ehdin istahtaa tai ottaa vaatteita ollenkaan pois, lääkäri oli esittänyt kaksi kysymystä kakkani väristä ja diagnosoinut IBS:n, eli ärtyneen suolen oireyhtymän. Lähtiessäni saamani paperit olivat tulosteita joissa kerrottiin FODMAP-ruokavaliosta, IBS:stä ja pari muuta lippulappua.

Hienoa että lääkäreille on kehittynyt näin tehokas röntgen-katse, jolla he näkevät potilaasta 30 sekunnin tuijotuksella, mikä vaivaa. Noin nopea ja tehokas tapa diagnosoida näkymättömiä sairauksia tuo varmasti paljon säästöjä, sekä ajassa että rahassa.

Vituttaa, mutta koitan ymmärtää kiireistä ja väsynyttä terveyskeskuksen yleislääkäriä. Ihmettelen silti, miten hän onnistui diagnosoimaan IBS:n vain katsomalla vaatteitten päältä, joten olen hiukan skeptinen…

Duodecim: Ärtyvän suolen oireyhtymä (IBS)

Koska olen tarpeeksi änkyrä, aion suorittaa tätä sairastamista nyt sitten kunnolla, ja aion toteuttaa FODMAP-ruokavaliokäskyä. Jos projektista ei jää käteen muuta, niin edes se, että pääsen sanomaan sille lääkärille, että et muuten ole ensimmäinen puoskari joka on minun kohdallani diagnosoinut jotain väärin.

En siis jaksa uskoa että minulla olisi IBS, vaikka eihän se täysin mahdotontakaan ole. Voisihan sitä vaikka voittaa lotossa. Kahdesti.

Toivottavasti kontrollikutsu gynelle ultraukseen tulee ajoissa, tuntuu todella pitkältä ajalta odotella toukokuulle koko saatanan kutsua, ja sitten vielä laskea päiviä ja viikkoja itse tutkimukseen. On kuitenkin lohdullista että se on tulossa, kunhan psyykeni jaksaa odotella sinne asti.

Ilmeeni, kun lääkäri kyseli kakkani väristä ja totesi lakonisesti minulla olevan IBS:n:

tonninseteli_01

Huomenna seuraava käynti, sillä kertaa suoraan labraan PAPA-näytteeseen. Sen tulokset saan parissa viikossa. Muistan taas miksen tykkää asioida terveyskeskuksissa yleislääkäreillä.

Ajatuksia syövästä · Syövän jälkeen · Yleinen

Ikäkriisi

M

Samaan aikaan kun olen kiitollinen ja onnellinen vanhenemisestani ja ajattelen sen olevan etuoikeus (varsinkin terveenä!) niin minua hiukan ärsyttää että olen siirtynyt seuraavaan ikähaarukkaan.

Niin mikä ikähaarukka? No se, mitä kysytään lähes jokaisessa kyselyssä, gallupissa ja haastattelussa. Kyllä nyt on #firstworldproblems! Kiusa se on pienikin kiusa!

Tarkoitan siis tätä:

kyselyikä 01

AAAAHHHHH! Neljäkymmentä on ihan kohta! Ennnnnn halua, en taho!

Noeivaiskaan. Ihan hyvä ikä tämä 36. Paljon enemmän ärsyttäisi kuolla ennenkuin ehtii täyttää 40.

Ajatuksia syövästä · Kuntoutuminen · Yleinen

Juoksen syöpää karkuun

M

Tunnustan, en todellakaan ole mikään juoksija, mutta päätin etten sano enää EI. Menen reippaasti oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokeilen ennakkoluulottomasti asioita.

Aion kokeilla mm. väriestejuoksua!

http://www.variestejuoksu.com/

En kerro missä kaupungissa aion juosta, mutta minut voisi siis ainakin teoriassa bongata jonkun kaupungin juoksutapahtumasta, jostain sieltä satojen tai tuhansien ihmisten joukosta. Jotkut kaverit ovat käyneet juoksemassa väriestejuoksun aikaisempina vuosina ja on kuulemma ihan superkivaa.

Miksi sanoa ei, kun voi huutaa kyllä?!

Ja ähäkutti haista paska paskasyöpä, etpäs tappanut vielä! Juoksen kovempaa karkuun!

tumblrm0bfs3q6rg1r5ur0ho1500

Seuraava projektini voisi olla mennä ajoissa nukkumaan. Edes kerran viikossa.

Lääkehoidot · Yleinen

Leikkaushaava vihdoinkin umpeutunut! Jeeeeeee!

M

GIF-Dancing-celebrate-celebration-dance-Ecstatic-happy-happy-dance-joy-success-woo-hoo-GIF

Tätä ei voi hehkuttaa liikaa, nimittäin lokakuisen leikkauksen jäljiltä vasemmalla (eli syöpäpuolella) leikkaushaava/arpi on ollut näihin päiviin asti hiukan auki. Nuo tuskaiset 1-2 mm olivat hyödyllinen reikä alkuvaiheessa kun sain dreenattua seroomaa (kertynyttä nestettä) pois haavaontelosta painelemalla rintakehää ja kainaloa, mutta mitä pitemmälle aikaa kului ja nesteen valuminen tyrehtyi, sitä inhottavampi tuo pienehkö reikä on ollut.

Ei siis varsinaisesti kovin inhottava, maailmassa on monta paljon inhottavampaa asiaa, eikä edes suuri, eikä kivulias tai mitään, mutta pienikin reikä estää esim. uimahallissa käymisen. Urheilemistakin piti välttää, kun haava aukesi joka saatanan kerta kun nostin kättä vähän ylös tai sivulle.

Juhlistin tätä eilen starttaamalla treenikauden 1h zumballa ja 45 min yin-joogalla. Jalat ja vatsalihakset kiittää, olo on kuin pesismailalla piestyllä reumamummulla. Huomenna starttaan salikauden, saas nähä miten se rauta nousee…

Mutta sillä se lähtee millä on tullutkin! Lihaskivut nimittäin! Siitäs saat, passsssskasyöpä!

Pitäisi varata seuraava Zoladex-piikitysaika. 3 kk edellisestä piikityksestä umpeutuu helmikuun alussa, joten parisen viikkoa aikaa siihen. Tamofen jatkuu myös edelleen, kevättalvella tulee ensimmäinen vuosi täyteen ”Tamo-muijana”.

Sivuoireet ovat laantuneet, joten en saa kuumia aaltoja juuri ollenkaan. Samalla kun tuntuu helpottavalta, pelottaa takaraivossa ajatus siitä että lääkitys ei ehkä tepsikään kunnolla jos en saa siitä sivuoireita tarpeeksi. Toisin kuin sytoissa, antihormonilääkityksen sivuoireet saattaa korreloida tehon kanssa, kun taas sytoissa sivuoireilta välttymisellä ei ollut mitään tekemistä hoitovasteen kanssa.

Pelottaa, mutta pitäisi soittaa syöpiksen suuntaan ja kysyä, olisko aihetta käydä onkologin vastaanotolla ja katsoa lääkityksen tilanne. Selkäkipujakin sen verran usein, että parhaimmassa/pahimmassa tapauksessa tiedossa on uusia levinneisyystutkimuksia. En usko että uskallan odotella oireitteni kanssa seuraavaan vuosikontrolliin asti, kun sehän olisi vasta elokuussa.

Muuten olo on varsin hehkeä! Suosittelen antihormonilääkitystä kaikille! Kyllä se hivelee egoa kun peilistä katsoo aamuisin näin kuuma näky, kukapa voisi vastustaa?

1763691206

  1. Ylikasvanut poikatukka
  2. Keskivartalo kuin pönöukolla
  3. Kovien pakkasten villakalsongit/pieruverkkarit
  4. Ei rintoja, mikä ihanasti korostaa pötsiä
  5. Säärikarvat

Check, check, check, check ja check. Kuin kaksi marjaa. Kainalokarvat olen sentään epiloinut, ettei käsiä nostaessa pilkistele puskat teepaidan hihoista. Niitä harvoja hyviä puolia rintasyövässä on ollut se, että kainalo on nyt täysin tunnoton, voin epiloida sen ronskisti eikä satu yhtään ja karvattomuus hiukan vähentää hikoilua ja hien hajua. Jollei laske terveen puolen kainaloa, siellähän on edelleen tunto tallella…

 

Vauva · Yleinen

Luopumisia

M

Lapsen ensimmäinen hoitopäivä. Veimme lapsukaisen perhepäivähoitajalle aamulla ja haemme puolen päivän aikoihin pois. Tänään on ”pehmeä lasku” hoitoonmenolle, ettei maanantain normaali arkirytmi tulisi liian suurena shokkina.

Perhepäivähoitaja vaikuttaa kivalta, vaikkei ollakaan tavattu vasta kuin kahdesti ja sen lisäksi juteltu muutamia kertoja puhelimessa. Hän oli niin sympaattinen sanoessaan, että lasta ensimmäistä kertaa hoitoon tuodessa kannattaa vaan lähteä eikä jäädä vatvomaan pitkäksi aikaa, että siinä tirahtaa itku lapselta ja aikuiseltakin, ja lapsi saattaa itkeskellä vain enemmän jos näkee että vanhemmatkin itkee.

Meitä ei sentään itkettänyt. Tietysti se riipaisi sydänjuuria myöten kun joutui jättämään lohduttomasti itkevän lapsensa vieraan hoteisiin, mutta tässä syöpämatkalla olen joutunut opettelemaan erilaisia luopumisia ja irtiottoja jo monta kertaa. Opettelemaan olemaan erossa lapsesta, oli se sitten omat menot sairaalaan ja hoitoihin tai opiskelu ja lapsen jättäminen äitini hoitoon.

Tuntui kyllä kurjalta jättää rääkyvä lapsi vieraamman ihmisen hoteisiin, mutta ei auta, siihen on totuttava, sillä maanantaina alkaa arki ja äitini ei voi enää hoitaa lasta täyspäiväisesti kotona. Sellaista luksusta meillä ei enää ole.

Siihenkin vaan tottuu, vaikka välillä surettaakin että se pahin kaikista on suru ja pelko mahdollisesta ennenaikaisesta kuolemasta, äärimmäisestä menetyksestä.

Alkuvaiheessa sitä tuli märehdittyä paljonkin, että mitä jos… Mutta onneksi ei enää, ei läheskään joka päivä. Helppohan tässä on naureskella kun on jo useampia kontrolleja vyön alla, niin uskaltaa hengähtää ja kuvitella, että ehkäpä sittenkin syöpä on jonain päivänä historiaa ja ehdin nähdä lapseni kasvavan ja ehdin tekemään elämässäni kaikenlaista. Ettei jäisi kaikki kesken.

Tai kyllähän se syöpä käy mielessä joka päivä, joskus useammin, joskus harvemmin, mutta joka päivä vähintään kerran. Siihenkin tottuu, turtuu. Ajatus tulee, sitten se menee, eikä sitä tarvitse enää märehtiä ja itkeskellä, niinkuin alussa. Nyt kun tietää että syöpä voi iskeä kehen tahansa, milloin tahansa. Se ei ole enää teoreettinen ja kaukainen ajatus, enkä ajattele enää mistään asiasta ”No eihän se nyt minun kohdalle osu, ne asiat tapahtuu jollekin muulle.”

Kyllä se vaan osui.

Ei pelko nyt ihan täysin ole ohi. Pelkopeikko istuu jossain tuolla niskan takana ja välillä iskee, toisinaan taas odottelee passiivisena häivähdyksenä horisontissa. Vielä kertaakaan ei ole syövän pelko täydellisesti kadonnut. En tiedä kauanko siihen menee, kuulemma jonkinlainen pelon häivähdys on aina, vaikka syövästä olisi kuinka monta vuotta takana.

Joululomalla olen järjestellyt asuntoa ja erityisesti omaa työhuonettani. Hirvittävä tarve saada kaikki kuntoon.  Jatka lukemista ”Luopumisia” →

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Light Plan: Rimpuilua nolla-meridiaanilla

M

pietari-vanhala-light-plan-9789523184312

Luin Pietari Vanhalan kirjan Light Plan äsken autossa, matkalla anoppilaan. Aivan ihana. En yleensä lue runoja vaikka monista niistä tykkäänkin. Runot ovat omaan kielikorvaani hyvin herkästi teennäisiä ja pateettisia, eli huonoja, mutta ollessaan hyviä ne ovat huikean hyviä.

HS 4.4.2015: Kävin saattohoidossa ja odotin kuolemaa – sitten palasin kotiin

Vanhalan aivorungon syöpä oli jo hänen kolmas syöpänsä. Jotenkin tästä tuli hyvä mieli, ei siksi että Vanhala kuoli syöpään tämän vuoden syksyllä (ylitettyään reilusti syöpänsä Parasta ennen-päiväyksen ja kaikki saamansa ennusteet), vaan siksi, että minäkin toivon kuolevani aikaisintaan kolmanteen syöpääni, en tähän ensimmäiseen, enkä vielä toiseenkaan. Vasta kolmanteen, jos siihenkään.

Epävirallinen Suomen ennätys on muuten 12 eri syöpää samalla ihmisellä. Tämä paljastui Syöpäsäätiön tutkijan Eero Pukkalan luennolla noin vuosi sitten. Taidan tähdätä samaan, tai jos edes puoli tusinaa.

Linkki: Google Books

Niin, oikeastihan Vanhalan kirja on anekdootteja, ei runoja. Minä luin sitä kuin runokirjaa, sillä kyllä se sellaiseksikin sopii. Tämä on niitä kirjoja jotka tekisi mieli lukea samantien uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan…

5/5, suosittelen.

 

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Syövän pelko on hulluuden alku

M5 kommenttia

Vaikka koulu on tältä syksyltä loppu, niin opiskelu ei ole vielä tältä syksyltä loppu. Tunteja ei enää ole, mutta muutamia rästihommia kylläkin. Siksi stressi ei ole päässyt ihan vielä täydellisesti laukeamaan.

Olen saanut lietsottua itseni viime päivinä oikein kunnolliseen syövän pelkoon. Pitkästä aikaa! Sopivasti juuri jouluksi!

Kaikki alkoi siitä, kun selkää, erityisesti häntäluun kohdalta, on särkenyt ja juilinut jo jonkin aikaa. Aluksi en ajatellut siitä paljoakaan, sillä onhan tässä tullut syyslukukauden ajan istuttua koulussa ja istuttua kotona läksyjä tehden, ja istuttua sohvassa rentoutuen, ja istuttua vähän joka paikassa. Istuminen on yksi tehokkaimpia tapoja saada tuo vanha selkävaiva äitymään. Särkylääkettä olen ottanut silloin tällöin, välillä tulehduskipulääkkeen kera. Auttaahan se, kun ei tuo särky ja kolotus mitään kovin pahaa ole, ja ennaltaehkäisy on paljon helpompaa kuin täysi noidannuoli. Kokemuksesta oppii, jne.

Mutta mitä sitten jos särky ei lopu? Jatkuu vaan. Jatkuu ja jatkuu vaan. Sellainen kolottava, jomottava, nalkuttava nylkytys tuolla takapuolessa ja syövän pelko takaraivossa. Ei liian paha että voisi viettää kunnon rokulipäivää lääkepöllyssä sängynpohjalla, mutta juuri sen verran että kotitöitä hoidellessa tuikkii alaselässä ja peffassa kuin vaimea tähtisadetikku. Sellainen sopivasti jäytävä riesa joka saa ärtyneeksi ja turhautuneeksi.

Viimeiset kolmisen viikkoa voi tiivistää tähän:

grumpy_old_man_01

Jatka lukemista ”Syövän pelko on hulluuden alku” →

Ajatuksia syövästä · Yleinen

Ei vedä vertaa yksikään

M4 kommenttia

paljain-jaloin

Laura Save: Paljain jaloin

SUMUISENA PÄIVÄNÄ

Saavumme rantaan, lasken Otson hiekalle. Se riisuu kenkänsä ja juoksee sukkineen rantaveteen. Annan sen mennä.

Suolaisen sumun läpi näen pienen maailmani, jota rakastan.

-Sofia, jos kuolen ja haluat taas naimisiin, laita vihkisormuksemme oikean kätesi nimettömään ja kanna minua siinä aina ja ikuisesti. Haluan olla sinun.

Kuulen poikani kikatuksen vielä silloin, kun aurinko painuu pilven taakse.

Haluan olla sinun.

Olin hankkinut kirjan jo viime vuonna, mutten ollut uskaltanut tarttua siihen. Oma diagnoosini oli liian tuore ja pelkäsin Lauran tarinan olevan liian raskas. Ei se sitä ollut, ei suinkaan. En ole ikinä lukenut mitään näin upeaa syövästä. En mitään.

Upea on ehkä väärä sana syövästä. Upea on Lauran tapa kirjoittaa siitä. Aloitin kirjan eilen ja olin lukenut siitä jo yli 300 sivua iltaan mennessä, muutamassa tunnissa. Aamulla herättyäni kurotin yöpöydälle ja luin viimeiset sivut.

Elin Lauran tarinan mukana jokaisella sivulla, niin paljon samaistuttavaa, niin paljon sanoja jotka olisivat voineet olla kuin suoraan omasta suustani.

Vaikka Lauran kohtalo on jo tiedossa, Laura ehti menehtyä ennen kirjan julkaisua ja tämä lukee myös kansilehdessä, ei kannata pelästyä. Suosittelen tätä kirjaa enemmän kuin mitään muuta syövästä kertovaa jonka olen tähän mennessä koskaan lukenut.

Ainoa asia, hyvin pieni asia, jota jäin kaipaamaan olisi ollut päivämäärät joittenkin kirjoitusten/päivitysten yläpuolella. Kirja on koottu osittain Lauran aikoinaan pitämän blogin pohjalta, joten sairauden etenemistä olisi voinut konkreettisemmin seurata päiväysten perusteella. Päiväykset olisivat konkreettisemmin kertoneet miten pitkiä taukoja joittenkin kirjoitusten välillä oli, mutta tämä on vain makuasia enkä missään nimessä ajattele että kirja olisi ollut yhtään huonompi näinkään.