Kontrollirumba! Jee!

Aina kun mietin sanaa ’kontrollirumba’ niin ajattelen sellaista letkajenkkamaista jonoa rintasyöpäsiskoja jotka tanssii rumbaa tai salsaa kohti syöpistä ja syöpäkontrolleja. Vaikka ei se siitä hauskemmaksi muutu, että alkaisi kutsua kontrolleja rumbaksi tai salsaksi.

Tänään oli onkologin vastaanotto ja jos jotain hyvää tästä omasta harvinaisuudestani voin repiä, niin ainakin lääkärit ottavat lähes aina kaikki oireet tosissaan eivätkä säästele tutkimuksissa. Selkäkipuja lähdetään kuvaamaan luustokartalla ja alaselän magneettikuvalla, otetaan labrat ja saan lähetteen plastiikkakirurgille.

Plastiikkakirurgin vastaanotto siksi, että leikkausarvissa on kaikenlaista kremppaa. Syöpäpuolen arpi on innostunut tekemään kiinnikkeitä lähes koko matkalta, joten arpi on lähes täysin junttaantunut kiinni rintalihakseen. Rasvaahan mulla ei siinä ihon ja lihaksen välissä ole ollenkaan.

Terveen puolen arpi on enimmäkseen hyvä, sellainen siisti, pehmeä, sileä ja nätti, mutta kainalossa on ns. ”koirankorva” eli sellainen ulospäin törröttävä pullistuma, ylimääräinen tötterö.

Kumpikaan ei ole pelkästään esteettinen ongelma, vaan kiinnikkeet kiristää ja rajoittaa käden liikeratoja ja motoriikkaa, ja ”koirankorva” tuntuu siltä kuin kantaisin grillimakkaraa kainalossa. Todella häiritsevä tunne.

Katkon jälkeen kuvia! 

Terveen puolen leikkausarpi on parantunut kaikesta huolimatta todella siististi, oikein ilahduttavan siististi. Pelkäsin että arvet eivät olisi puoliksikaan näin nättejä, sillä minun kehollani on varsin ärhäkkä arpeutumistaipumus. Ei nyt ehkä suoranaisesti suurensuuria keloidisia arpia, mutta haavat umpeutuvat poikkeuksellisen nopeasti ja vaikka se on tavallaan hyväkin, niin huonoihin puoliin kuuluu mm. se, että kiinnikkeitä tulee hyvin herkästi ja kudokset tuppaavat tarttumaan toisiinsa hyvin hanakasti.

Tuossa on pätkä yhdestä kohtaa arpea. Kuva on suurennos, joten arpi ei ole todellisuudessa ihan noin iso. Arpi on hyvin kapea punoittava viiva, oikein siisti viilto. Lisäksi siinä on siellä täällä tuollaisia ihonvärisiä kohtia joista punotus on täysin kadonnut, kuten tuossa kuvassa keskellä, eli arpi on alkanut haalistua ja muuttua ”ihonväriseksi”.

Vaikka olen tyytyväinen lähetteestä plastiikkakirurgille, niin samaan aikaan mietin usein sitä, että jos suostun uuteen leikkaukseen, niin nämä jo hyvässä mallissa olevat ja lähes parantuneet arvet joudutaan avaamaan uudestaan, ainakin osittain. Se ei kiinnostaisi tippaakaan.

Onneksi tämä on asia jota ei tarvitse hätäillä, vaan voin miettiä rauhassa ja kiireettä.

Joskus mietin että tulenkohan koskaan muuttamaan mieltäni rintarekonstruktiosta. Tällä hetkellähän se ei ole millään tavalla ajankohtainen, eikä vielä pitkään aikaan, sillä en aio teettää yhtään mitään ylimääräistä ennenkuin olen mahdollisesti toista kertaa raskaana.

Jos olen enää ikinä raskaana.

Oletan kuitenkin että voisin olla. Laskelmoin tämän niin, että jos raskaus onnistuu, niin ei ennen sitä kannata askarrella mitään tissejä tai tehdä vatsan rasvasta yhtään mitään, koska A. komplikaatioriskit kasvaa kun kertaalleen leikeltyjä kudoksia venytetään (vatsaa), ja B. raskaus venyttäisi ”pilalle” varta vasten kiristetyn vatsan ja mahdollisesti aiheuttaisi painonnousun takia muutoksia rakennettuihin rintoihin.

Aion siis säästellä koko prosessin ja päätöksen sinne toisen raskauden jälkeiseen aikaan, jos edes silloinkaan koko homma kiinnostaa. Toistaiseksi en innostu ajatuksesta että lähtisin teettämään uusia tissejä, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka mieli muuttuisi vuosien varrella.

On mukava miettiä sitäkin, että 4-5 vuoden päästä voisin olla raskaana, koska se tarkoittaisi sitä, että olisin selvinnyt tästä syövästä kuolematta ja ilman levinneisyyttä ainakin nämä 5 vuotta diagnoosista.

On mukava miettiä sitäkin mahdollisuutta että jonain päivänä, ehkä 8-10 vuoden kuluttua, muuttaisin mieltäni ”kumitisseistä” ja saattaisin haluta ne uudet tissit, koska se tarkoittaisi sitä, että olisin selvinnyt tästä syövästä kuolematta ja ilman levinneisyyttä niin monen vuoden päähän.

Tulee sellainen olo niinkuin olisi elossa ja olisi vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, niinkuin normaaleilla ihmisillä on.