Kontrollit · Lääkehoidot · Tutkimukset · Yleinen

Puhtaat kuvat!

Ei levinneisyyttä! Labratkin melkein priimaa. Jess jess jeeeeesssss!!!

kohta 2,5 vuotta diagnoosista ja taas yksi etappi kohti lääkityksen ja kontrollien päättymistä.


Rasvamaksahan mulla on edelleen, ja siellä keuhkossa se 4mm arpikudos tai jokin muu mölli, mutta radiologi ja onkologian ylilääkäri olivat yksimielisesti hyvälaatuisen kannalla. Labratkin niin hyvät, että mikään ei viittaa syöpään. Nappula ei ollut muuttunut milliäkään suuntaan eikä toiseen, joten sitä ei leikellä tähystyksessä pois, säästyn siltäkin leikkurilta.

”Ei vaadi toimenpiteitä.”


Lääkitystä rukataan sen verran, että Tamofenit vaihdetaan lennosta Exemestaniin, katsellaan jos se vähän vähentäis maksan rasvaisuutta. Jos saan liian pahoja nivelsärkyjä niin voin milloin tahansa vaihtaa takaisin Tamoihin, eli kokeillaas nyt sitten vaihteeksi tuota toista antihormonilääkitystä. Zoladex pitää huolta menopaussista joten valinnanvaraa lääkityksessä on.

tanaan-on-oikea-ilon-ja-onnen-paiva

Jaa mutta, unohdin tyystin kysyä, mitenkähän tämä nyt vaikuttaa sitten siihen että pääsenkö kuitenkin takaisin leikkausjonoon? Ennen jouluahan minua ei leikattu tuon 4mm paskiaisen takia, suunnitelmana oli korjailla arpien kiinnikkeitä. Liikaa vaadittu sytoaivoilta että muistaisi kysyä kaksi asiaa saman puhelun aikana.


Seuraava kontrolli onkin sitten vuosikontrolli loppukesästä/alkusyksystä, jollei uusia oireita tule.

ge7oqs

4 thoughts on “Puhtaat kuvat!

  1. Hienoa! Tuo vuoristorata on jotain, johon on tämän taudin jälkeen jotenkin totuttava, kai. Vaikka ei siihen totu.

    Olen itse käyttänyt Tamofenia 6,5 vuotta ja ilmeisesti kesällä kuuri loppuu. Olen selvinnyt suhteellisen pienillä sivuvaikutuksilla, mutta tänä syksynä ajoittaisten näköhäiriöiden syyksi paljastui silmien kuivuminen, jota silmälääkärin mukaan voi pitää lääkkeen sivuvaikutuksena. Tämä oli uutta. Rasvamaksasta en myöskään ole kuullut ennen. Mutta sitä ei kai tarvitse tutkia, jos ei erityisiä oireita ole?

    Tykkää

    1. Kuulemma Tamofenista johtuva rasvamaksa, varsinkin nuorilla, ei vaadi mitään toimenpiteitä ennenkuin maksa-arvot ovat jotain aivan tähtitieteellistä (mitä ne minulla eivät ole, vaan riittävän lähellä normaalia) ja pitäisi palautua ennalleen heti lääkkeitten lopettamisen jälkeen.

      Exemestania olisi kuitenkin tarkoitus kokeilla, voin sitten palata takaisin Tamofeniin jos tuntuu että Exemestanin sivuoireet ovat liian pahat.

      En usko että kontrolleihin koskaan turtuu täysin, aina ne jonkun verran aiheuttaa ahdistusta/kauhua, tai sitten täytyisi olla psyykeltään jo aivan jäätä jos ei missään tuntuisi 😀

      Liked by 1 henkilö

Kommentointi on suljettu.