En ole pitkään aikaan jaksanut päivitellä, koska vuorokaudessani on edelleen vain 24 tuntia ja jotenkin jännästi ne tuntuvat aina loppuvan kesken.
Selvittelin taannoin perustamani GoFundMe-projektin laillisuutta ja selvisi että vastikkeeton rahankeruu ei ole Suomessa yksityishenkilönä laillista, mutta laillista rahankeruuta on siis vastikkeellinen kerääminen, joka tavallaan vertautuu tämän vastikkeen myymiseksi tai vaihtokaupaksi. En ole tästä jaksanut tai ehtinyt enempää yksityiskohtia päivittää, mutta asia on siis työpöydällä. Minulta löytyy kyllä Y-tunnus myös, ja koitan nyt selvitellä että onko järkevämpää että merkitsen lahjoitukset tuloksi/saamisiksi Y-tunnukselle vai lahjoituksiksi itselleni yksityishenkilönä, mutta siihen vaikuttaa niin moni asia etten edes jaksa miettiä koko projektia nyt.
Eipä sillä, GoFundMe-projektiini on osallistuttu tähän mennessä noin satasella, joka kustansi n. 2/3 ostamani mikrofonin hinnasta. Muistaakseni lupailin jotenkin niin, että kunhan saan hankittua mikrofonin, niin alan tekemään podcasteja tästä blogista. Suunnitelma edelleen on tekeillä, nauhoitukset ja editointi onkin yllättävän aikaa vievää! Podcasteja kuitenkin on tulossa.
Rahankeruulaki on ilmeisesti muuttumassa ensi vuonna siten, että lupahakumenettelyn sijaan siirrytään ilmoitusmenettelyyn, eli jatkossa riittää ilmoitus, ei tarvitse hakea erikseen lupaa, jonka saamiseen menee tällä hetkellä noin 6kk. Lisäksi rahankeräämisen kriteerejä ja niitä jotka saavat rahaa kerätä, tultaisiin laajentamaan/höllentämään.
Asiaan siis! Jotta kampanjani olisi laillinen, niin määrittelen nyt tässä tarkemmin sen, että mitkä ovat rahan vastikkeet, ja samoilla linjoilla ollaan mitä aikaisemminkin olen sanonut, mutta vähän tarkennuksia:
- Jokaista lahjoitettua 10 euroa kohti tuotan vähintään yhden jakson podcastia. Julkaisen jaksot sitä mukaa kun ne valmistuvat, deadlinea en aio itselleni asettaa toistaiseksi sillä opiskelu ja arjen pyöritys lapsiperheessä vie paljon aikaa enkä osaa arvioida minkälaisella aikajänteellä tässä eletään. Linkit julkaistuihin podcasteihin tulee tänne blogiin sitten ajallaan. Veikkaisin että viimeistään ensi vuoden alkupuolella…
- Tavallisten päivitysten ja podcastien lisäksi ajattelin lukea ne myös ASMR-äänellä. Jos ASMR ei ole ennestään tuttu juttu, niin suosittelen kokeilemaan esim. Youtube-sensaatiota Whispers Unicorn.
- Tekisi mieli luvata että teen blogista äänikirjan. No miksei! Tarkoittaisiko äänikirja sitä että kokoan siihen blogin kirjoitukset äänitallenteina? Mitenkähän se eroaisi podcasteista? Tätä ideaa pitänee vähän jalostaa.
- Pitääkö vastikkeen olla jollain tavalla henkilökohtaista? En tiedä! Jos pitää, niin voin vaikka piirtää jokaiselle lahjoittajalle kissan kuvan Paintilla ja kutsua sitä taiteeksi.
Todennäköisesti tulen julkaisemaan podcasteja huomattavasti enemmän kuin vain muutaman kymmenisen, kunhan saan opeteltua mikrofonin käyttöä ja jotenkin rutinoidun tässä editoinnissa ja äänitiedostojen käsittelyssä. Kaikki on vielä niin alkuvaiheessa, uutta ja opettelua, etten osaa sanoa kauanko aikaa menee ennenkuin saan ensimmäisen jakson ulos.
Niin että hei vaan verokarhu, olen nyt saanut noin 100 euroa lahjoituksina. Tarkoitus olisi hoitaa tämä ihan laillisesti jotenkin, mutta minulta puuttuu akuutisti asiantuntijuutta ja sattuneesta syystä en usko että satasen tapauksessa olisin verottajan tai yleisen syyttäjän etsityimpien rikollisten listalla nro 1.
Tai mistäs sen tietää?! O-ou!
Tietysti tässä aikatauluhärdellissä kävi niin, että heti kun sain mikrofonin tilattua ja haettua postista (jo joskus syksymmällä), niin sain pitkään vaivanneen kurkun/nielun/suun tulehduksen ja ääni on ollut painuksissa ja käheänä yli 2kk. Yöllistä köhimistä, kuorsaamista, hampaitten narskuttelua ja muuta jännää on ollut niin pitkään, että nyt kun ääni tuntuu palautuneen edes suurinpiirtein normaaliksi, niin en ole uskaltanut rasittaa ääntäni liikaa.
Välillä unohdan säästää ääntä ja karjahdan lapselle jostain pelleilystä ja täysin tahallisesta sotkemisesta. Sitten kurkku muistuttaa itsestään käheydellä ja tunne on vähän niinkuin olisi hiekkaa suussa/kurkussa.
Ainiin, maksan kontrolli! Ne labrat!
Kävin parisen viikkoa kestäneen lääketauon jälkeen uudestaan labroissa. Sattumalta sain vuoden hirveimmän päänsäryn samana päivänä ja valittelin hoitajan pakeilla tuota päänsärkyä. Pahimmillaan se oli sitä, että istuin pää polvien välissä ja näin mustia tähtiä. Oksetti ja heikotti.
Onkologin tuomio oli se, että jos päänsärky ei toistu niin ei tarvitse jatkotoimenpiteitä, mutta jos toistuu, niin tarvittaessa sitten kuvataan päätä ja katsotaan lääkityksen tauottamista, kenties vaihtoa. Vaihto todennäköisesti voisi tarkoittaa vaihtoa takaisin Tamofeniin, mikä nyt ei itseäni harmittaisi paljoakaan koska Exemestanista on ollut kaikenlaista muuta riesaa ihan riittävästi.
Bilirubiini oli laskenut normaaliksi, nyt viimeisin tulos 19. Se taannoinen ”huolestuttavasti noussut bilirubiini” olikin lopulta 29, eli ei mitenkään tähtitieteellisen suuri tulos sekään.
Lääkitykset toistaiseksi siis ennallaan, seuraava maksan kontrolli tammikuussa.
Pahoittelut jos päivitys on sekava ja hypin aiheesta toiseen. Selkä on vaihteeksi ollut niin kipeänä että olen lähinnä maannut ja kärvistellyt kotona sängyssä tai sohvalla Tramalin voimin. Huomenna minun pitäisi kyetä kävelemään ja viemään lapsi päiväkotiin tuohon kivenheiton päähän, ja sekin vähän hirvittää.
Onneksi joululoma alkaa kohta.