Kaurismäkeläinen maanantai

Jostain syystä en saanut unta eilen illalla. Lueskelin kirjaa aamuyöhön asti, ennenkuin ensimmäiset haukotukset tulivat. Ei edes jännittänyt, joten en ymmärrä miksi. Tosin menneisyydessä on ollut useinkin sitä ongelmaa, että illanvirkkuna ja aamuntorkkuna sotken unirytmini erittäin helposti valvomalla myöhään ja nukkumalla vielä myöhempään, niin että koko vuorokausirytmi alkaa olla hyvin etupainoinen ja pyrkii kiepsahtamaan ympäri.

Aamulla oli aika annossuunnittelusimulointiin, eli sädehoidon suunnittelukäynti, sädealueen kalibrointi, jne.


Saapuessani sairaalalle näin jotain absurdia; Jalaton nainen istui pyörätuolissa ja poltti tupakkaa sisäänkäyntiliuskan edessä, täydellisessä hiljaisuudessa, tuijottaen tyhjyyteen. Teki mieli jäädä katsomaan, mutten kehdannut. Mieleen palautui erinäiset kohtaukset suomalaisissa elokuvissa, harmaan lumiset maisemat, hiljaiset hahmot; inhorealistinen, tupakoiva jalaton nainen.

Surullisimmasta päästä olevia näkyjä oli edelleenkin tupakoivat ja hyvin sairaannäköiset potilaat kaavuissaan sairaalan edessä tupakkakatoksessa. Jokaisella oma tippatelineensä joita he taluttelivat pihalla kuin henkilökohtaisia viikatemiehiään.

Toisaalta, ei tuo jalaton nainen edes ollut niin absurdi. Jos tarkemmin miettii, niin sairaala on aivan väärä paikka odottaa näkevänsä hyvinvoivia ja terveitä ihmisiä. Viime aikoina olen ajautunut parikin kertaa keskusteluun jossa lääketieteen opiskelija tai muu hoitoalalla työskentelevä alkaa jeesustelemaan siitä, miten paljon ”itseaiheutettuja” tai muilla tavoin sairaita ihmisiä he joutuvat tapaamaan päivittäin työssään/harjoittelussa/opiskelujen takia. En ymmärrä näitä jeesustelijoita pätkääkään. Jos opiskelee tai on jo valmistunut hoitoalalle, niin mitä he kuvittelevat? Näkevänsä pelkästään hyvinvoivia ja terveitä asiakkaita päivästä toiseen? Mitä helvettiä he kuvittelevat näkevänsä esim. työskennellessään sairaalassa? Ei sinne mennä terveenä naureskelemaan ”Moi, mä tulin vaan moikkaamaan huvikseni, ei mulla mitään vikaa ole, kunhan tuossa ohimennessäni ajattelin pistäytyä ja kahvit juoda!”

Tulee mieleen vertaus teurastajasta, joka menee töihin teurastamoon ja järkyttyy nähdessään siellä kuollutta lihaa. ”Minä kun luulin että tässä työssä pääsisi silittelemään vaan söpöjä lampaita, ei kukaan kertonut etukäteen mistä se pihvi tulee!”

Pro tip: Jos ei kestä nähdä sairaita ihmisiä, niin silloin kannattaa valita työpaikkansa jostain muualta kuin sairaalasta.


Pettymysten pettymys seurasi itse sairaalakäynnillä! Rintakehästä ei valetakaan varsinaisesti mitään sellaista muottia jonka saisin mukaani hoitojen päätyttyä (ja jota hehkutin jo täällä). Mitään sädehoidossa käytettyä ei saa omaksi, vaan se viedään jonnekin mystiseen paikkaan jossa kierrätetään sairaaloitten ongelmajätteet. Rintakehästäni ei edes valeta mitään, vaan se pelkästään kuvattiin ja sternumille ihoon pistettiin tatuointipiste, sellainen pienenpieni musta pipana jonka mukaan kalibroidaan laitteet ja kohdistetaan sädetys rintakehällä aina samaan kohtaan.

Hoitajan ”haastattelu” oli sinänsä jotenkin jännä. Tuntui että hän kyseli enimmäkseen ihan kaikkea muuta kuin mitä itse hoitoon liittyy. Käytiin läpi kaikenlaista, esim. miten olen jaksanut hoidot, olenko saanut mielestäni tarpeeksi terapiaa, tarvitsisinko psykiatrisen hoitajan ajanvarausta, onko käytössä nukahtamislääkkeitä tai mielialalääkkeitä, tunnenko että minusta on huolehdittu tarpeeksi hyvin, miten koen hoitojen jatkumisen/päättymisen, jne. Mitä tahansa sanoinkin, hän teki paljon omia merkintöjään jo ennestään puoliksi täyteenprintattuun A4-arkkiinsa, joita oli päällekkäin useampia.

Kivahan se vaan oli että sain kertoa kaikista hoitojen aikana heränneistä kysymyksistä joita en ollut vielä ehtinyt esittää lääkäreille ja kerroin että olen pärjännyt tilanteen huomioiden hämmästyttävän hyvin. Syöpäyhdistyksen kautta löytämäni terapeuttikin on ollut superkiva ja kaikki mennyt kotona vauvan kanssa paremmin kuin pelkäsin.

”Joo, ihan hyvin on mennyt ja vointi on oikein hyvä. Tietty onhan mulla nyt tää syöpä, ei sillä, mutta siis muuten tosi hyvin menee ja ollaan oltu muuten ihan terveinä.”

Hoitaja kysyi että olenko osallistunut syöpäyhdistyksen ryhmiin, olenko löytänyt sieltä mitään itselleni sopivaa ryhmää ja haluaisinko apua tai tukea, esim. nettifoorumeitten tai vertaistukiryhmien etsimiseen. Kerroin ettei syöpäyhdistyksellä oikeastaan ole valikoimassa mitään itselleni täysin sopivaa ryhmää, sillä ns. nuorten ryhmä on suunnattu nuorena tai lapsena syövän sairastaneille nuorille aikuisille, ja rintasyöpäryhmä on enemmän mummeliryhmä, tai vähintäänkin keski-ikäisten ryhmä, joten ajattelin kokeilla onneani ”työssäkäyvien naisten” ryhmässä kevään mittaan. Tosin en edes käy töissä nyt, vaan olen äitiyslomalla/vanhempainvapaalla, joten en täytä kriteereitä oikeastaan mistään kohtaa täysin. A very special snowflake.

Kokeilen mielelläni vähän kaikkea. Jos ei sopivaa ryhmää löydy syöpäyhdistykseltä, niin onneksi on vertaistukiryhmä/ryhmiä Facebookissa. Ryhmät ovat salaisia, mutta niihin pääsee kun pyytää joltain toiselta ryhmäläiseltä pääsyä.

Juteltiin hoitajan kanssa myös siitä, miten tärkeää vertaistuki on. Olimme molemmat yhtä mieltä sen tärkeydestä ja siitä henkisestä ymmärryksestä ja tuesta jonka vain vertaistuen kautta voi saada.

Kyselin hoitajalta muutamista asioista joita olin kuullut ns. urbaanina legendana. Selvisi että suurin osa vertaisryhmäläisiltä kuulluista sädehoitoon liittyvistä käsityksistä oli joko väärinkäsityksiä tai sitten toisten kaupunkien sairaaloitten erilaisia toimintatapoja, jotka ei suoraan liity omaan hoitosuunnitelmaani mitenkään.


Olin aikeissa kirjoittaa sädehoidon potilasohjeista yksityiskohtaisesti, mutta en taida viitsiä juuri nyt. Palaan kuitenkin sädehoitoon vielä myöhemmin kun itse hoitojakso alkaa parin viikon päästä maanantaina 26.1.2015.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s