Artikkelit: Levinneen rintasyövän hoito, Duodecim 2015;131:1033–40

Levinneen rintasyövän hoito duo12295

En tiedä onko tuo kys. julkaisu luettavissa jossain netissä, joten laitoin sen jakoon tähän. Varoitan etukäteen, teksti on todella ankeaa levinneen rintasyövän kannalta. Sisältää kylmiä tilastofaktoja siitä, minkälainen ennuste on levinneen rintasyövän kanssa. Klikkaa eteenpäin vain, jos uskot että jaksat ottaa vastaan vähän synkempää tutkimustietoa. 

Tässä muutamia poimintoja kys. artikkelista:

Rintasyövän löytyessä vain noin 5 %:lla potilaista on etäpesäkkeitä, mutta aiemmin hoidettu varhaisvaiheen rintasyöpä uusiutuu myöhemmin etäpesäkkeisenä tautina noin 15–20 %:lla potilaista. Yleisimmin ensimmäiset etäpesäkkeet ilmestyvät luustoon (40 %), keuhkoihin (20 %), maksaan (15 %) sekä imusolmukkeisiin ja iholle (15 %).

[…]Keskimääräinen elinaika etäpesäkkeiden toteamisen jälkeen on noin kolme vuotta, vaikka yksittäiset potilaat voivat elää huomattavan pitkään.

[…]Premenopausaaliset potilaat. Premenopausaalisella hormonireseptoripositiivista rintasyöpää sairastavalla potilaalla ensisijainen hormonaalinen hoito on munasarjasuppressio yhdistettynä tamoksifeeniin tai aromataasinestäjään, jos kyseessä on tamoksifeenille resistentti tilanne (5). Munasarjasuppressio toteutetaan joko käyttämällä LHRH-analogia (gosereliinia tai leuproreliinia) tai poistamalla tai sädehoitamalla munasarjat.

Tamoksifeenia voidaan käyttää myös yksinään ensilinjan hoitona premenopausaalisella potilaalla, jos munasarjasuppressiota ei jostain
syystä toteuteta. Tamoksifeenin ja suppression yhdistäminen on kuitenkin tehokkaampi hoito kuin kumpikaan yksinään (3).

Munasarjasuppressio kuuluu myös varhaisvaiheen rintasyövän hoitoon premenopausaalisilla naisilla, joihin myös minä kuulun. Munasarjasuppressio, eli munasarjat lamaava hoito on minulla toteutettu gosereliinilla, eli Zoladex-pistoksilla, joissa on toistaiseksi käytetty 3kk annostusta. Sen lisäksi syön päivittäin Tamofen-tabletin, vaikuttava aine tamoksifeeni 20 mg.


Munasarjasuppressio ja antiestrogeenihoito eivät ole sillä tavalla samanlaisia että ne täysin korvaisivat toisensa, joten niitä ei voida käyttää suoraan vaihtoehtoisina hoitoina. Mitä nuorempi potilas, sitä todennäköisempää, että hormonitoiminta on niin viriiliä, että se vaatii molemmat lääkitykset jotta syövän uusiutuminen saataisiin mahdollisimman tehokkaasti estettyä. Jos sivuvaikutukset ovat hankalia, useimmiten suositellaan että lääkitystä käytettäisiin edes korkeimman uusiutumisriskin ajan, eli ensimmäiset 2 vuotta, jonka jälkeen tilanne voidaan arvioida uudelleen. Käytännössä lääkityksellä aiheutetaan vaihdevuosia vastaava tila ja oireet ovat sen mukaiset. Tamofen-kuurin suosituspituus on yleisimmin 5 vuotta, tarpeen mukaan pitempään. Munasarjat lamaavaa lääkitystä käytetään aika usein vähintään 1-2 vuotta, sen jälkeen tarpeen mukaan.

Vertaistukiryhmissä tulee välillä vastaan tapauksia joille on määrätty erilaisia yhdistelmiä eri lääkkeistä, poiketen siitä mikä on yleisin hoitolinjaus. Usein syynä on yleisimmistä syöpätyypeistä poikkeava tilanne (hoitolinjat räätälöidään yksilöllisesti) tai syynä voi olla potilaan omat toiveet. Joskus harvoin syynä on se, että lääkityksen määrännyt lääkäri ei ole perillä kaikkein uusimmista tutkimuksista ja suosituksista, mutta näitä tulee vastaan onneksi aika vähän.


Rintasyöpään sairastuu niin monta tuhatta naista vuosittain, että vertaistukiryhmiä on paljon ja niissä tietoa liikkuu valtavasti. Niissä pääsee vertailemaan omaa hoitokokemustaan muihin, sekä hyvässä että pahassa. Hyvää on vertaistuen lisäksi tietysti se, että muilta kyselemällä voi varmistaa saavansa varmasti oikeanlaista hoitoa eikä tarvitse olla informaatiopimennossa ja arvailla yksinään, onko oman pikkupaikkakunnan yksittäinen onkologi tai yleislääkäri perillä siitä miten eri rintasyöpätyyppejä tulisi hoitaa tai kuinka eri oireisiin pitäisi reagoida. Huonoa tuossa vertailussa on se, että kun syöpätyypit ovat yksityiskohdiltaan yksilöllisiä, ei kannattaisi vertailla liikaa muihin, sillä jokaisella on oma syöpänsä ja jokaisen hoitopolku on yksilöllinen, vaikka syöpätyyppi olisikin yhteinen jonkun tietyn porukan kanssa.


Olen onnellinen että kroonikoilla on omat tukiverkostonsa. Toivon kroonista syöpää sairastavien löytävän nuo omat vertaistukiryhmänsä, sillä niissä on valtavasti voimaa ja lohtua. Samaan aikaan toivon etten itse joudu ikinä siihen tilanteeseen että siirtyisin kroonikoitten ryhmään. Eikö se ole inhimillinen toive? Ei kukaan, KUKAAN, toivo että syöpä kroonistuisi. En toivo sitä itselleni, enkä toivo sitä kellekään.

Advertisements

3 thoughts on “Artikkelit: Levinneen rintasyövän hoito, Duodecim 2015;131:1033–40

  1. Hei ja kiitos kirjoituksesta.
    Jatkan kuitenkin edellisen kirjoituksen ajatuksia pohtimalla:
    – miten rintaliivin käyttö vaikuttaa lymfakiertoon? Leikatun puolen käden verenpainomittaukseen on ankarasti kielletty. Mutta jos imuneste kertyy kainaloon ja rintaonteloon, eikö rintaliivillä puristus voi pahentaa turvotusta? Kuulemma, plastiikkakirurgian puolella kosmeettisia rasvaimuja tai rintojen korjauksia tuetaan käyttämällä jopa kuukausia erityissitteitä leikkauksen jälkeen. Huomasin toki, että julkisella puolella leikkauksen jälkinen hoito on niukka ja tehoton, erityisesti keskussairaalan tasolla)
    – terveen rinnan poistosta on yllättävästi vähän tietoja, vaikka se on paras ehkäisy ja on julkisia esimerkkejä (Jolie). Toisaalta, jos toimenpide on samaa, kun mastektomia, voiko sekin aiheuttaa samoja ongelmia, kuten kudosnestekertymisongelmia, joista edelliskertomusten mukaan blogin pitäjälle on muodostunut aikamoinen riesa. Voiko se aiheuttaa hermokipuja, ylimääräisiä kiinnikkeitä tai niiden puute?
    – lymfaongelmien korjauksesta imusolmukkeiden siirrolla on jo tietoja, mutta imusuonien yhdistämisestä pintaverikiertoon ei löydy mitään. Maallikkona pidän se viimeinen vaihtoehto ystävällisempi, kun ensimmäinen. Muuten, lymfahoito tapahtuu jotenkin passiivisesti, tippuu vai pari hihalähetettä ja lymfahierontalähete. Ja jos oman paikkakunnan palvelutarjonta on rajallinen, sekin ei olisi tehokasta apuna vaivaan.

    Tykkää

    • Ainakin mulla rintaliivien pitäminen pahentaa tuntemuksia rintakehällä, tulee tukala olo ja tuntuu, että rintaliivien alareuna painaa aina jotenkin liian kovaa tai muuten epämukavasti. Kaarituista kirjoitinkin jo muuhun kommenttiin, että on ihan mahdoton, enkä siis pidä kaarituellisia liivejä ollenkaan.

      Terveen rinnan poistolla ei pitäisi olla samanlaisia ongelmia lymfaturvotuksen kanssa, koska terveeltä puolelta ei tarvitse tyhjentää kainaloa, joten imusolmukkeet ja imusuonet jäävät jäljelle. Leikkauksen jälkeen saattaa kuulemma olla jonkun aikaa, että rintakehälle tai kylkeen voi kerääntyä hiukan nestettä, mutta terveen puolen rinnanpoistoleikkauksen (mastektomian) jälkeen tuon nesteturvotuksen pitäisi parantua aika nopeasti terveen imunestekierron ansiosta.

      Uskon siis, että terveen rinnan poiston jälkeen ei tulisi tällaisia komplikaatioita, sillä kainaloa ei tarvitse tyhjentää. Tämä on yksi syy miksi haluan ennaltaehkäisevän rintaleikkauksen, sillä en halua joutua tilanteeseen että toiseenkin rintaan iskisi syöpä ja imusolmukkeet jouduttaisiin poistamaan molemmin puolin.

      Painevaatteitten tarkoituksena on estää juurikin tätä leikkauksen jälkeistä turvotusta. Paineliivit ja painepaidat jotka minulle on tilauksessa, ovat sellaisia joita käyttää muutkin leikkauspotilaat, ei pelkästään rintasyöpäpotilaat. Jos siitä olisi minulle jotain hyötyä, niin olisin voinut tilata myös painerintaliivit, ne ovat juuri sellaiset joita käytetään rintojen plastiikkakirurgisten leikkausten jälkeen, esim. jos ottaisin implantit. Koska minulla ei implanttia ole eikä näillä näkymin tulekaan, niin en tarvitse painerintaliivejä, mutta tulen saamaan painepaidan, joka sitten peittää käsivarsien lisäksi koko ylävartalon.

      Rintahan voidaan rekonstruoida muutenkin kuin implanteilla ja painerintaliivien pitäminen on ilmeisesti suositeltavaa myös monien muitten rintakirurgisten operaatioitten jälkeen, mutten ole lukenut niistä kuin hyvin vähän, kun ne eivät ole kiinnostaneet minua niin paljoa.

      Onkologit ovat ennustaneet, että painevaatteita tulen tarvitsemaan vähintään 1-5 vuotta, riippuen siitä miten yksilöllisesti turvotus saadaan kuriin. Jos käy todella paskasti, niin saatan tarvita painevaatteita lopun ikääni, mutta jos nuoresta iästä on jotain hyötyä niin se on tässä: mitä nuorempi, sitä todennäköisempää on, että imunestekierto toipuu ajan mittaan ja painevaatteitten tarve vähenee tai saattaa loppua kokonaan, joten toiveissa on, että jonain päivänä en joudu enää pitämään painevaatteita ollenkaan. Se jää nähtäväksi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s