Maanantai-aamun ohjelmassa oli siis rintakehän magneettikuvaus. Olin maininnut onkologille rintakehällä olevasta kohdasta jossa on jo pitempään kiusannut ohimenevät kipuoireet ja leikkausalue kun on muutenkin kenkkuillut, niin onkologian ylilääkäri laittoi lähetteen magneettikuvaukseen. Todennäköisesti kuvissa ei näy metastaaseja vaan nestetasku, arpikudosta, sidekudosta, rasvaa, kaikkea sellaista hyvänlaatuista, mutta ainahan se hiukan kummittelee takaraivossa jos jotain pahaa löytyisikin.
Ja vaikka jotain pahaa näkyisikin, niin täytyy toivoa että se olisi vain paikallinen esiintymä ja hoidettavissa, vaikken pidä tuotakaan kovin todennäköisenä. Vaan jos pitäisi valita paikallisesta syövästä tai etäpesäkkeisestä, niin tottakai valitsisin sen parempiennusteisen eli paikallisen.
En ollut ennen käynyt magneettikuvauksessa, joten kokemus oli uusi. Piti ahtautua n. 60 cm halkaisijaltaan olevaan tuuttiin, tosin itse ei tarvinnut tehdä sitä ahtautumista, vaan asettua kapealle lavetille joka sitten liukui automatiikalla ja hoitajan kauko-ohjauksella tuubiin.
Harmi ettei magneettikuvaustiloissa voinut ottaa kuvia. Olin varautunut ohjeitten mukaan, eli pukeutunut vaatteisiin joissa ei ollut yhtään metalliosia. Hoitaja kysyi ennen kuvauksen alkamista, että onko minulla päällä esim. rintaliivejä. En ollut laittanut niitäkään, kun rintsikoissahan on lähes poikkeuksetta metalliset hakaset. jätin kaiken ylimääräisen tavaran pukukopin kaappiin, kännykkää myöten. Magneettikuvauslaite nimittäin tuhoaa lähes kaikki tallennusmediat, eli kännykkää ei todellakaan kannata ottaa mukaan samaan huoneeseen kuvauslaitteitten kanssa. En tiedä miten käyttökelpoista elektroniikka on sen jälkeen kun se on joutunut magneettikuvauslaitteen toimintasäteelle, joten parempi kun en testaa asiaa ainakaan omalla kännykälläni.
Magneettikuvaus ei olisi peruuntunut vaikka vaatteissani olisi ollutkin metalliosia, ne olisi vaan pitänyt riisua ja hoitajat olisivat antaneet kaamean sairaalakaavun tai muun vastaavan. Paljon mukavampaa oli makoilla lavetilla omat vaatteet päällä. Kuvauksen kestokin oli arvioitu kutsukirjeessä, 45-60 minuuttia. Lopulta aikaa meni tuubissa ollessa vain n. 30 min, mutta valmistautumiseen menikin sitten se toiset puolisen tuntia sillä kuvausajat olivat vartin myöhässä ja valmistautumiseen kuului vaatteitten, korujen yms läpikäyminen ja kanyylin asettaminen. Hoitaja kyseli myös muutamia tarkentavia kysymyksiä, mm. olenko raskaana ja onko kehossani mitään metallista, kuten sydämentahdistin tai tekoniveliä. Ehdin sanomaan että ei mitään sellaista, kunnes muistin että onhan mulla tuo kuparikierukka, mutta hoitajan mukaan se ei haittaa.
Kanyyli laitettiin kämmensyrjään, ehdin onneksi sanoa hoitajalle että terveen käden kyynärtaive on piikitetty niin perusteellisesti hoitojen aikana etten haluaisi kanyyliä siihen. Hän totesikin että suoni tuntui varsin arpeutuneelta, eikä lähtenyt edes kokeilemaan pistämistä kyynärtaipeeseen. Hyvä niin! Kanyyli meni kämmenselän syrjään ihan kertarykäisyllä, vain hiukkasen nipisti. Kanyylistä laitettiin kuvauksessa tehosteaine, mikä on ilmeisesti erittäin vähän karsinogeenista ja hyvin turvallista, ainakin keskimäärin. Onhan niitä muutamia promilleja ihmisistä jotka ovat sillekin aineelle allergisia, mutta en minä.
Leikkausarpi merkattiin kalaöljykapseleilla, mikä oli erikoista. Hoitaja teippasi leikkausarven molempiin päihin kalaöljykapselit ja kertoi että ne tulevat näkyviin magneettikuvissa ilman että häiritsevät kuvien lukemista. Niitten avulla voitaisiin kohdistaa kuvat ja nähdä heti, missä kohtaa arpi ja leikkausalue menee.
Hoitajat olivat päättäneet että minut kuvataan kasvot alaspäin, jotta voidaan minimoida hengitysliike kuvissa. Asettauduin lavetille hiukan kyljelleen, leikattu puoli alaspäin ja koitin saada sellaisen asennon missä pystyn olemaan mahdollisimman liikkumatta pitkänkin aikaa. Minut ohjattiin laitteeseen jalat edellä, en tiedä miksi. Olin kuvitellut meneväni tuuttiin pää edellä ja makaavani siellä jalat vilkkuen.
Onnistuin jopa nukahtamaan hetkeksi, kiitos korvatulppien. Laitteen melu ei ollut läheskään niin kova kuin mitä olin kuvitellut, vaan kuulosti enemmänkin ajoittaiselta naksutukselta. Tai todella monotoniselta dubstepiltä.
Hyvä ettei kalaöljykapseleista kumpikaan puhjennut vaikka makasinkin mahallani. Hoitaja varoitteli että jos kapselit rikkoutuvat, haju on kaamea. En muista koskaan haistaneeni kalaöljyä, mutta kalaöljykapseleita syötyäni olen kyllä röyhtäillyt. Ei ole herkullista se.
Tuloksia saan odottaa perjantaihin. Lääkärin soittoaika klo 13-15, joka menee osittain päällekkäin työvuoroni kanssa, mutta sille ei nyt mahda mitään.
Otin kanyylin letkuineen talteen, hoitaja ei ottanut sitä mukaansa kun kävi irrottamassa sen kädestäni vaan jätti sen pukuhuoneen roskikseen, sellaiseen avoimeen roskikseen jossa oli tyhjä ja puhdas roskapussi. Päätin napata ruiskun letkuineen päivineen, jos vaikka keksisin sille käyttöä kotona. Ainakin ruiskuja tulee tarvittua ajoittain, esim. askarteluprojekteissa. Kanyylin neulan leikkasin letkusta irti ja roskiin, koskettamatta sitä.
Juu tiedän, olen outo hamstraaja.
Jos nyt kävisi niin uskomattoman huono tuuri, että kuvissa näkyisi paikallinen uusiutuma näin nopeasti hoitojen päätyttyä, se olisi vielä hoidettavissa (toisin kuin levinnyt syöpä) mutta se tarkoittaisi sitä, että saisimme haudata haaveet toisesta lapsesta. Uusi kierros sytostaatteja saisi yli 90% todennäköisyydellä minut hedelmättömäksi ja kun lääkitykset kestää sen 5 vuotta, ehdin täyttää 40 ennenkuin voimme edes yrittää raskautta. Todennäköisyys, että tulisin raskaaksi kahden syto-kierroksen jälkeen, 40-vuotiaana, on tähtitieteellisen pieni. Joutuisin siis sopeutumaan syövän uusiutumisen lisäksi tulevaan sekundääriseen lapsettomuuteen.
Kyllähän sitä yleensä kaikkeen sopeutuu jos ei anneta vaihtoehtoja, mutta en halua antaa syövälle sitä valtaa että se paskatauti päättää lastemme lukumäärän. En halua joutua käsittelemään sitä asiaa vielä tässä vaiheessa, enkä siis aio ajatellakaan että tähän se nyt napsahtaa.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Hei ja kiitos kertomuksesta. Ensin kysyn: jos kommentoin vanhan jutun, huomaatko sen, tai uusi kommentti kannattaa laitaa viimeisen kirjoituksen alle, vaikka se koskisi toista aihetta.
Toinen asia on se käden turvotus.
Kävimme konsultoinnissa HUS:in onkologilla (koska omassa keskussairaalassa onkologeja ei ole ollenkaan). Ihan kun kävimme eri valtiossa, niin hyvä suhtautuminen ja tiimityö. Ei mitään arvovaltataistelua, toiset auttavat toisia, ja aina kiukkuinen ja masentunut potilaani tuli vastaanotolla eri miehenä. Onkologi hommasi hänelle vielä fysioterapeuttia, joka täysin tyrmäsi paikallista hoitoa, tai pikemmin hoitamattomuutta. Lymfaterapia menee hukkaan, kun se on liian harva ja joka kerta pitäisi laittaa sidos loppupäiväksi, muuten se harvakin hieronta menee hukkaan. Katsoen hihaa, fysioterapeutti totesi, että jos kyseessä olisi hänen oma asiakas, niin hiha menisi saman tien takaisin valmistajalle. Ja se hiha on uusi ja sen pitäisi olla käytössämme puolivuotta.
Fysioterapeutti (muuten ensimmäinen fysioterapeutti surullisella matkallamme), käsitteli poikaa niin, että käsittelyn jälkeen tuli uusi mies. Oli avattu juttuja rinnassa, kainalossa ja selkään tuli helpotusta. Ja vielä, hän tyrmäsi Lymedin tuotteita. Hmm…
Mistä sellaista fysioterapeuttia tai onkologia voi saada omilla kotinurkilla? Ja vielä väitetään, että Suomessa kaikki saavat saman tasoista hoitoa.
Olen edelleen huolissani pojan terveestä ”tissistä”. Kun se sai jo sädehoitoa ja sen päälle pari mammografia, niin rasitetta on. Onkologi lupasi kirurgin konsultointia, mutta niin hän niin poika ovat sitä mieltä, että parempi olla puuttumatta, vaan antaa asian nyt olla.
Itse kerran koin magneettikuvauksen, aikamoinen oli kokemus, ei kivulias, vaan rasittava. Ihme, miten kestit sen, koska leikatulla puolella pitkä makaaminen voi olla paha koettelemus.
No niin, tavataan seuraavan kirjoituksesi ääressä.
Voimia!
TykkääTykkää
Kaikista kommenteista tulee minulle sähköpostiin ilmoitus, joten kommentit huomaan kyllä. Se on sitten toinen asia, että jaksanko jokaiseen vastata erikseen… 🙂
Todella hienoa että saitte kunnollista hoitoa! Olen itse huomannut että eroja on, mutta ei niinkään eri sairaanhoitopiirien välillä, vaan eri lääkäreitten ja eri fysioterapeuttien välillä. Jotkut ovat loistavia, toiset taas eivät, ja kaikkea löytyy maan ja taivaan väliltä. Itse olen ollut varsin aktiivinen ja käyttänyt hyväksi tätä ”erikoisasemaani”, eli kun tiedän, että raskaana diagnosoituja nuoria naisia on niin vähän, olen ollut onkologeille ja muillekin lääkäreille ja hoitajille sellainen ”outolintu” että jos eivät muuten ole olleet kiinnostuneita, niin ainakin ammatillisesti ovat paneutuneet asioihini hyvin, paremmin kuin keskivertomummeleilla joitten rintasyövät löytyvät rutiinimammografiassa.
Tottakai tästä erikoisasemasta tulee ne varjopuoletkin, eli esim. ennusteeni on keskivertoa huonompi, mikä saa onkologit vähän varpailleen.
Sain juuri postissa uudet painevaatteet, ja nämä ovat kaikki Lymediltä. Se Respecta jonka kautta minä saan painevaatteeni, ei pidä valikoimissaan muutakuin Juzon ja Lymedin painevaatteita, ja Juzo oli todella huono verrattuna näihin Lymedin vaatteisiin. Tiedän että on olemassa muitakin valmistajia, esim. Jobst, mutta jos haluaisin Jobstin painehihan, joutuisin maksamaan sen itse ja lähtemään tilaamaan sitä jostain kauempaa.
Nämäkin Lymedin vaatteet lähtevät korjattaviksi, mutta sehän ei ole mikään ongelma, sillä vaatteisiin kuuluu takuu ja tuo takuu sisältää sen, että vaatteet voidaan lähettää korjaukseen takaisin valmistajalle. Tuo takuukorjaus onnistuu juurikin Lymedin vaatteitten kohdalla, ulkomaisille valmistajille ei kuulemma voi lähetellä mitään takaisin, ainoastaan kotimaan valmistajat tarjoaa tätä takuuta. Tämän viestin sain Respectalta, josta käyn tilaamassa omat painevaatteeni.
Hoito eri sairaanhoitopiirien välillä huononee ehkäpä senkin takia, että suuret säästöt kohdistuu myös terveydenhoitoon. Pienemmillä paikkakunnilla on vähemmän rahaa ja terveyskeskuksia suljetaan ja vastaanottoja keskitetään. Isommilla paikkakunnilla on paljon paremmin palveluja tarjolla. Olen tyytyväinen etten asu kovin pienellä paikkakunnalla, en usko että voisin saada näin hyvää hoitoa jossain perähikiällä, kun jo matkat lähimpään sairaalaan voisi olla satoja kilometrejä.
Magneettikuvaus onneksi meni aika hyvin, löysin niin mukavan asennon että pystyin rentoutumaan ja asettauduin siten että leikattu puoli ei rasittunut. Joskus jopa nukun leikatun puolen kyljellä eikä se tunnu kovin pahalta. Olen pyrkinyt huolehtimaan kehostani parhaani mukaan, varsinkin nyt leikkauksen ja hoitojen jälkeen. Venyttelyä, jumppaa, jne. Nestetasku nyt vaivaa edelleen, mutta sen kanssa pitää miettiä tulevaisuudessa mahdollista uusintaleikkausta. Se on sitten sen ajan murhe.
TykkääTykkää