Mielenkiintoinen, hyvä kirjoitus. Olen havainnut joskus samantyyppistä ihannepotilaan suitsutusta myös syöpäporukoissa, eikä suinkaan syövän sairastaneitten omasta suusta, vaan muilta. Itsekin joskus vaivaannun, kun kuulen miten ”upea asenne” mulla on, ja miten upeasti olen pärjännyt.
Joo, meneehän mulla nyt ja yleensä aika hyvin. Se virheellinen kuva noissa ihannepotilaan kehuissa on se, että aivankuin tämä upeus olisi syövän ansiota. Aivankuin syöpä olisi minut jalostanut, ja miten tulisi kiittää syöpää tästä ihanasta mahdollisuudesta ”laittaa prioriteetit kuntoon” ja ”keskittyä itseen ja rauhoittua” ja ”ymmärtää mikä elämässä on tärkeintä”.
Todellakin, vaihtaisin monta päivää pois. Vaihtaisin pois syövän, vaihtaisin sekunnissa. Mutta kun en voi.
https://radikaaliamielenterveytta.wordpress.com/2016/07/17/en-oo-sun-inspiraatiopornos/
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Huomaan itsekin usein meneväni tähän hyvän potilaan, reippaan ihmisen -rooliin, syöpiksellä, kotona, kavereiden ja satunnaisten tuttujen kanssa. Kai se on itselle helpompaa, haluaa suojella läheisiään, tai jotain. Mutta sitten on nitä päiviä, että haluais vaan huutaa, itkeä räkä poskellaa heittää kaiken seinään. Tajuaa itsekin, ja haluaa muidenkin tajuavan, että tämä ei ole mikään sankaritarina, vaan huonoa onnea ja aivan saatanan syvältä. Ja todellakin haluaisin takaisin vanhan itseni, hiukseni, rintani ja elämän ilman hoitoja ja kuoleman pelkoa. En ole mitenkään jalostunut !
TykkääTykkää
Todellakin juuri näin. Olen antanut itseni itkeä ja raivota ihan rauhassa, koska ei kenenkään tarvitse olla se Sankaripotilas joka suorittaa kaiken täydellisen hienosti, kestää kaiken, jalostuu, ja sitten tilittää jossain akkainlehtien haastattelussa miten ”Syöpä parasta mitä minulle on koskaan tapahtunut!”
Jooei, ei todellakaan syöpä ole mitään hyvää! Vaihtaisin sen paskan välittömästi pois.
TykkääTykkää