Hiustenlähtö. Nyt se alkoi. (ehkä myös hiukan puhetta tunteista)

Olin juuri ehtinyt päivittää hiuksistani ja siitä, etteivät ne ole osoittaneet minkäänlaisia irtoamisen merkkejä. Postaus täällä.

Noh, se on historiaa.

Kuten uumoilinkin, Murphyn lain mukaisesti hiuksia alkoi tipahdella runsaammin kampaaja-aikaa edeltävänä yönä, joten en ehtinyt enää perua aikaa, enkä olisi ehkä halunnutkaan, sillä hiuksia ei irronnut kuitenkaan sitä tahtia että olisin kaljuuntumassa kertaheitolla. Vakituinen kampaajani on tuttu jo useamman vuoden ajalta ja juttelemme vähän kaikesta, elämästä, perheestä, rakkaudesta, syövästä. Kerroin tilanteestani ja hän kertoi itsestään asioita joista emme olleet aikaisemmin koskaan puhuneet, edes sivunneet, ja mietimme mitä harvenevalle kuontalolleni voisi tehdä näin viimeisenä mielenosoituksena. Päädyimme säilyttämään osassa päätä aikaisemmin itsevärjäämäni shokkiväriset raidat ja juuret käsiteltiin kontrastivärillä, leikkaus itselleni tyypilliseen tyyliin lyhyt ja räväkkä. Hiuksia ei irronnut liikaa, mutta selvästi  normaalia enemmän ja helpommin. Näytin lähtiessäni kuitenkin edelleen runsastukkaiselta ja olin malliin ja väriin äärimmäisen tyytyväinen. Välillä tuntuu etten mä mitään terapiaa tarvitse, niin kauan kun mulla on mun luottokampaaja ja pääsen hänen käsittelyynsä ja juttelemaan vähän kaikesta.

Kävimme puolison kanssa naapuripitäjässä lyhyellä mökkireissulla, tapasimme isommalla porukalla kavereita ja sain paljon kehuja uudesta kampauksesta, vaikka välillä ajauduinkin puhumaan syövästä ja tästä meidän/minun tilanteesta. Puhuminen diagnoosista, ennusteesta, peloista, hoidoista ja siinä sivussa elämästä on helpottunut todella paljon, mutta puhuminen onkin ollut minulle aina lähes terapeuttisin tapa purkaa asioita. Koitin olla kuormittamatta muita liikaa jauhamalla jatkuvasti tästä paskataudista, mutta en koe olevani muille taakka silloin kun he kysyvät oma-aloitteisesti jaksamisestani ja tilanteesta, joten tuntui hyvältä puhua.

Syövästä puhuminen ei ole minulle/meille jatkuvaa negailua tai kuolemalla synkistelyä. Minun ja puolison välille on tullut tavaksi vitsailla paljon syövän kustannuksella, esim. todeta epäterveellisistä ruoista ”Tosta saa varmaan syövän. Eikun sain jo!” tai ”Luuletko että siitä saa syövän?” ja perään pitkä, merkitsevä katse. Ainakin siihen asti kunnes pokka pettää ja alkaa naurattaa.

That_was_so_terrible_I_think_you_gave_me_cancer

Hiustenlähtö ärsyttää nyt jostain syystä aika paljon, mm. siksi, että hiukset alkoivat harvenemaan tietysti keskeltä otsaa. Olin toivonut viimeiseen asti että hiuksia lähtisi ensin niskasta ja/tai takaa, voisin peittää sen ajelemalla niskatukan lyhyeksi siiliksi. Minun tuurillani hiustukkoja tipahteli suihkussa käsiin juurikin otsalta, ja ensimmäisenä ne kirkaimman ja räikeimmän väriset raidat jotka olivat kaikista parhaimman näköiset. Tietysti. Olisin halunnut nauttia tästä kampauksesta vielä hetken pitempään, mutta tällä menolla ajelen pääni aivan muutaman päivän sisällä klaniksi, jollei tukka tipahda itsestään ennen sitä. Olen päättänyt lopettaa hiusten värjäämisen täysin sittenkun tukka kasvaa takaisin hoitojen päätyttyä. En tiedä tarkalleen minkälainen kemikaalirasite hiusvärit ovat terveydelle, mutta onpahan ainakin hyvä tilaisuus päästä kertaheitolla eroon juurikasvusta, nyt kun joudun kasvattelemaan hiukset takaisin aivan nollatilanteesta. Kiinnostaa nähdä minkälaisena tukkani kasvaakaan takaisin, jos vaikka tummempana tai kirkkaampana, mutta luonnollinen värini kelpaa kyllä myös.

Hiukset eivät edes ole se pahin. Pahinta ja oudointa tulee olemaan kulmakarvojen menetys, sillä se tekee ulkonäöstä kaikista eniten klassisen syöpäpotilaan näköisen. Onneksi kulmakarvat säilynevät pitempään kuin hiukset, tai näin hoitajat lupailivat. Nyt kun kirjoitin sen tänne, niin minun tuurillani varmaan tipahtaa parin päivän sisään ensin toinen kulmakarva kokonaan, ja pian perään toinen, niin että näyttäisin mahdollisimman hassulta. Tai ehkä ripset, mutta se jää nähtäväksi. Veikkaan kuitenkin että kulmakarvojen menetys on ulkonäöllisesti kaikista häiritsevintä. Nämä muutokset tekevät syövästä konkreettisen, sillä muutoksen jälkeen joudun katselemaan sairauttani silmästä silmään peilissä joka päivä, kuukausien ajan. Se tekee vaikeammaksi etäännyttää itsensä sairastamisesta ja syövästä, vaikeammaksi kuvitella itsensä terveeksi.

Koitan valmistautua siihen miten terveyden ja sairauden kokemukset tulevat vaikuttamaan vointiini ja mielialaani, alan nimittäin ymmärtämään pikkuhiljaa miksi jotkut sanovat että hiusten menetys ja ulkonäön kärsiminen on psyykkisesti yksi raskaimmista asioista tässä hoitoprosessissa. Kun ulkonäkö muuttuu radikaalisti, ei voi enää teeskennellä ja paeta todellisuutta ja uskotella itselleen ettei olekaan enää sairas, ettei koko syöpää enää olisi olemassakaan kun ”Onhan se varmasti leikattu jo pois, ei mulla enää mitään syöpää ole.” Terveyden mielikuva, tunne siitä että on täysin terve, on se vaikein asia menettää. En osaa selittää tätä paremmin, mutta kokemus, tunne, siitä että on terve. Se on helppo kuvitella niin kauan kun ei ole kipuja ja tuntee itsensä terveeksi. Kun tuo mielikuva särkyy, oli se sitten ulkonäön muutoksena tai fyysisinä oireina, niin vaikutukset psyykeen tuntuvat vaikeimmilta. Vaikka tuntisin itseni terveeksi, se ei ole enää uskottava tunne kun peilistä katsoo takaisin elokuvista tuttu näky: syöpäpotilas. Tunne sairastamisesta ja terveyden menettämisestä tuo kuoleman lähemmäs ja samalla on vaikeampaa olla pelkäämättä, vaikka syöpä onkin vähentänyt pelkoa elämästä, en enää pelkää asioita tai päätöksiä, sillä olen jo kohdannut kuolemanpelkoni. En ole sitä täysin selättänyt, mutta etenemme pelkoni kanssa sovussa samaan suuntaan ja toivon mukaan jossain vaiheessa pelko jää jälkeen kokonaan.

Ymmärrän nyt täysin miksi sytostaattihoidoissa käyvä potilas saa automaattisesti ns. apuvälinemaksusitoumuksen peruukkiin. Ymmärrän kristallinkirkkaasti. Alussa naureskelin koko ajatukselle, en pystynyt käsittämään mihin peruukkia tarvitsee niin paljon että siihen pitäisi saada 250 euroa ilmaista rahaa ja kutsua sitä apuvälineeksi. Nyt ymmärrän mikä merkitys potilaalle itselleen on sillä, että saa normaaliuden tunteen ja pystyy jatkamaan edes auttavasti normaalia elämää tämän pitkän ja ajoittain synkän hoitoputken läpi. Se tunne kun jonain iltana huomaa ettei ole muistanut ajatella syöpää koko päivänä eikä peilistä katsokaan takaisin syöpäpotilas vaan joku jolla on hiukset ja hymy, joku joka näyttää normaalilta ja terveeltä, sellaiselta jolla ei ole syöpää. Se tunne, se normaaliuden tunne, siitä tulee tunne että onkin terve vaikka ei ole. Kun unohtaa että sairastaa.

”Ihan terveenä oon ollut joo, ei flunssaa eikä mitään. Niin siis on mulla tää syöpä, mutta muuten ihan terve!”

Mainokset

2 thoughts on “Hiustenlähtö. Nyt se alkoi. (ehkä myös hiukan puhetta tunteista)

  1. Tuttuja tunteita ja mietteitä sun tekstissä. Kyllä välillä nauratti, itketti ja v…tti kun peiliin katso hiukseton, ripsetön, kulmakarvaton ja kortisonista turvonneet kasvot, puhumattakaan kertyneistä kiloista, olo ei todellakaan ollut sieltä hehkeimmästä päästä. Mutta onneksi ne kaikki on uusiutuvaa luonnonvaraa ja kasvaa takas. Ja mietinkin että se on pieni aika elämästä kunhan henkikulta vain säilyis. Nyt jälkeen kun miettii niin se aika meni nopeasti vaikka silloin se tuntui ikuisuudelta ja mietin välillä että voiko tästä ihminen palautua elimmistöineen vielä suht normaaliksi, pieneksi lohdutukseksi kyllä voi. Kun ei huomioi pientä krämppää, öisiä heräilyjä hikipuuskineen kun tuntuu että on tulessa mummo oireiden jyllätessä. Yksi hyvä puoli oli kesällä että ei tarvinnu sheivailla kainaloita eikä säärikarvoja😊. Nyt tuntuu että kaikki karvat tulee tuplana takaisin, uutuutena myös viikset. Meillä lapset kauniisti sano mulle että, äiti sä oot ihan morson näköinen siitä lasten ohjelmasta, siinä vaiheessa rupes naurattaa ja totesin että ei ois voinu osuvampaa vertauskuvaa ulkonäöstäni antaa. Huumoria mukaan vaan ja paljon ulkona liikkumista, ihmisten tapaamista niin mieli ja pää pysyy virkeänä, vaikka niitä itku, paska päiviä välillä tuleekin, mut sit itketään ja taas jatketaan entistä urheammin eteenpäin.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Sytostaattihoidot: Kertaus | Nuoren naisen rintasyöpä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s