Hiustenlähtö: Peruukki vai huivi?

Toistaiseksi alan kallistua vahvasti peruukin puoleen, mikä johtuu pitkälti siitä että satuin löytämään todella kivan ja mukavan peruukin. Huivit ja niitten sitominen ja käyttäminen on minulle yhtä hepreaa kuin meikkaaminenkin, joten en edes tiedä mistä päästä puuta pitäisi aloittaa perse edellä kiipeäminen. Peruukki on siis toistaiseksi se helpoin vaihtoehto, jollen halua palelluttaa karvatonta kuuppaani syksyn viimoissa. Peruukki ei tosin lämmitä läheskään yhtä hyvin kuin pehmeä villainen pipo (jollaista en ole vielä ehtinyt neulomaan vaikka lankoja on jo hankittuna…), ollessaan muovista keinokuitua. Nälillä välimallin keleillä se kuitenkin tuntuu yllättävän sopivalta ja mukavalta. Oma peruukkini on ostettu 250 euron maksuosoituksella, eikä maksanut edes koko hintaa vaan muistaakseni n. 210-220 euroa. Hintaansa nähden laadukkaan oloinen ja yllättävän vähän keinotekoisen näköinen. Päänahkakin hengittää kohtalaisesti. Ei tätä peruukkia voi verrata mitenkään sellaisiin parin kympin muovisiin kiinatekeleisiin, joita olen ostanut aikoinaan Halloween-naamiaisiin ebaysta, ne kun tuntuu yhtä miellyttäviltä kuin kietoa päänsä elmukelmuun.

Minua houkuttaa kuitenkin huivit. On houkuttanut jo pitkään, ja jo parisen vuotta sitten selailin innosta pinkeänä erilaisia vanhoillisjuutalaisten naisten huiviblogeja ja -vlogeja. Kyllä, netti on pullollaan huivin käyttämisestä ja erilaisten huivien sitomisesta kertovia videopäiväkirjoja, erityisesti Youtubesta näitä löytää pilvin pimein. Ehkä kaikista hauskin piirre noille vlogeille on se, että enemmistö ja parhaimmisto niistä on juutalaisuuden vanhoillisempien uskontokuntien seuraajien ylläpitämiä, eli mm. ortodoksijuutalaisten. Hakusanalla ’tichel’ löytyy vaikka mitä.

Huvittaisi lähteä kokeilemaan erilaisia huivien sidontoja, muutama isohko huivi löytyykin lähes käyttämättöminä hattuhyllyltä. Kaljua kun on tiedossa ainakin sytojen loppuun saakka, sen jälkeen kestää oma aikansa että tukka kasvaa takaisin kampausmittaan, arviolta vuoden verran siis, jollei pitempäänkin, riippuen siitä millaisena tukka kasvaa takaisin ja miten nopeasti.

Omia suosikkejani blogeista/vlogeista ovat mm:

Rivka Malka Pearlman (Youtube-linkki)

Andrea Grinberg / Wrapunzel (Youtube-linkkejä)

En olisi uskonut etukäteen että peruukista olisi tullut minulle kaikista tärkein lisävaruste. En sekuntiakaan. Tuhahtelin koko ajatukselle. Nyt proteesi makaa käyttämättömänä edelleenkin omassa pakkauksessaan, mutta peruukki tulee vedettyä päähän lähes joka kerta kun lähden ovesta ulos. Yksitissityys ei haittaa tipan tippaa, mutta kalju pää vetää huomion puoleensa kuin magneetti, mitä en jaksa arkisin. On mukava näyttää viehättävältä ja tuntea vaatteissaan ja ulkonäössään itsensä kotoisaksi, mutten nauti yhtään siitä että vetäisin puoleeni jatkuvasti toljottavia katseita, minkä kalju aiheuttaa. Yksi tärkeä syy miksen käytä proteesia vähään aikaan on se, että huomasin nopeasti ensimmäisen silikoniproteesin olevan sittenkin liian pieni, ja olen varannut Syöpäyhdistykseltä vaihtoajan sille, enkä saanut aikaa kuin vasta parin viikon päähän. Minua tämä ei haittaa yhtään, pitää vaan sumplia ensi viikon jumpat siten että joko menen ilman proteesia, tai sitten käytän nykyistä proteesia hyvin varovasti ja pesen sen hellävaroen, että se kelpaisi vaihtoon. Tällä viikolla en mene jumppaan/punttisalille, sillä eilen maanantaina oli toinen sytotiputus enkä aio uhmata hoitajien ohjeistusta tai rehkiä vastoin omaa väsymystäni vaikka mieli tekisi, vaan pyhitän tämän viikon täysin fyysiselle levolle ja ajatustyölle, mm. nukkumiselle ja kirjojen lukemiselle.

Onneksi on vielä omat kulmakarvat naamassa! Ostin Body Shopin kaksi vähän erisävyistä kulmakynää odottamaan sitä kun kulmakarvatkin putoavat, tuntuu että kulmat ovat se viimeinen oljenkorsi tässä oman ulkonäön huikean nopeassa muutoksessa johon kulmat tuovat lohtua ja tuttuuden tunnetta, antaahan kulmakarvat sen viimeisen silauksen kasvojen ilmeille. Kulmakarvattomuus, varsinkin yhdistettynä kaljuun, on omissa silmissäni se äärimmäisen paljastava ”syöpäpotilas”-look, jota en jaksaisi kantaa kaupungilla ihmisten silmissä ihan koko aikaa, vaan haluaisin voida unohtaa sairastavani, edes välillä. Vahvoina päivinä en välitä ihmisten pitkistä katseista tippaakaan vaan kannan syövän merkkejä ylpeästi ja tahallani selkä suorana ja katse kirkkaana, mutta jokainen päivä ei ole hyvä päivä, ja on henkisesti raskasta olla jatkuvasti ihmisten katseitten kohteena, varsinkin jos yrittää säilyttää itsellään edes jonkinlaisen normaaliuden tunteen ja väsyneenä suoriutua päivän ruokaostoksista ja muista arkisista rutiineista.

Ei aina jaksa seistä barrikadeilla esimerkkinä, vaikka olisi kuinka sinut oman kehonsa taisteluarpien kanssa.

Mainokset

2 thoughts on “Hiustenlähtö: Peruukki vai huivi?

  1. Tuo kampaaja-juttu kuulosti tutulta: kävin juuri kampaajalla uudistamassa leikkaukseni, vaikka ensi viikolla hiukset jo lähtevätkin päästäni. Minulla on viikonloppuna mieluinen meno ja sinne voisin tietty mennä peruukki päässä, vaan kun minulla ei sitä vielä ole. Tukka hyvin, kaikki hyvin, pitää todella paikkansa!

    Liked by 1 henkilö

  2. Päivitysilmoitus: Sytostaattihoidot: Kertaus | Nuoren naisen rintasyöpä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s