…vaikka oikeastaan se kontrollirumba alkoi jo pian diagnoosin jälkeen TT-kuvauksella (levinneisyystutkimukset), mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa hoitojen jälkeiseen kontrollitutkimukseen. Niin ja olihan siellä keskellä sytoja se päivä kun jäljellejäänyt rinta sekä arven puoli ultrattiin ja todettiin normaaliksi, muttei se ollut varsinaisesti oikea kontrollitutkimus.
Luuston gammakuvauslähete tuli uudenlaisten selkäkipujen perusteella ja siksikin, ettei luustokuvia oltu otettu minulta aikaisemmin. Vartalon TT-kuvaus (CT-kuvaus) oli tehty jo syksyllä, mutta TT-kuvassa näkyy pääasiassa pehmytkudokset, ei yhtä tarkasti luusto. Toki TT-kuvaus antaa osviittaa myös luuston tilanteesta, mutta onkologian ylilääkärin sanoin, etäpesäkkeitten pitäisi olla vähintään 5mm kokoisia että ne olisivat näkyneet TT-kuvassa.
Luuston gammakuvaus olikin sitten hiukan erilainen spektaakkeli mihin olin varautunut. Katkon jälkeen tarkempi kuvaus siitä mitä tänään oikein tapahtui.
Kuvauslähetteessä oli kerrottu ainoastaan kellonaika 09:30, päiväys maanantai 16.3.2015 ja selitteenä ”luuston gammakuvaus”. Mukana oli yksi A4 potilasohjeita, sellaisia yleisiä ohjeita joissa kerrotaan milloin saa syödä ja juoda jos on tulossa labraan otattamaan verikokeita, jne. Ei mitään informaatioarvoa minulle tässä tilanteessa. Lähdin sairaalalle hyvissä ajoin, ehdin viedä auton parkkihalliin ja lampsia sisään ihmettelemään ilmoittautumiskoneelle kelakorttini kanssa. Jostain syystä tietokone ilmoitti ettei ilmoittautuminen onnistunut ja väitti että minulle olisi varattu aika fysiatrialle. Paskan marjat, mietin, ja menin infotiskille kysymään minne minun tulisi mennä.
”Kuvantaminen, kakkoskerroksessa!” ilmoitti iloinen ja reipas infotiskin täti ja minä tein työtä käskettyä. Toisen kerroksen infotiskillä koitin ilmoittautumista uudestaan, mutta työntekijän naama venähti. Hän mutisi että joutuu nyt avaamaan tiedostoni koneella ja tarkistamaan missä kuvauksen pitäisi olla. Selvisi että olen ensinnäkin väärässä rakennuksessa, ja sillä samaisella hetkellä kello löi 09:30, joten meinasi tulla hiukkasen kiirus. Puolijuoksua ryntäsin katupöly hampaissa rahisten oikeaan osoitteeseen (onneksi se oikea osasto oli viereisessä rakennuksessa) ja taas tiskille kelakortti ojossa.
”Juu, kiitos, tuosta odotusaulaan ja kutsumme nimeltä!”
Sitten loppuikin kiire, nimittäin istuskelin odotusaulassa akkainlehtiä selaten minuuttitolkulla, ennenkuin minut kutsuttiin sisään. Olin varannut mukaan kirjan, mutten kyennyt keskittymään siihen yhtään.
Toimenpidehuoneessa hoitaja selitti käytännön asiat ja tuikkasi kanyylin kyynärtaipeeseen ja kertoili koko toimenpiteen ajan miten hän huuhtelee välillä suonta ja välillä ruiskuttaa varjoainetta ja sitten taas huuhdellaan.
Varjoaine on heikosti radioaktiivista (en muista mikä aine oli kyseessä), aineen puoliintumisaika on 6h ja ennen kuvausta tulisi juoda mielellään vähintään litra vettä, ja kuvauksen jälkeen olisi hyvä jos joisin runsaasti nestettä ja kävisin tyhjentämässä rakkoa mahdollisimman tiheästi, sillä varjoaine poistuu kehosta munuaisten kautta virtsarakkoon, eikä olisi hyvä että pidättelen radioaktiivista pissaa rakossa pitempään. Olisi myös hyvä että pysyttelisin poissa lasten ja raskaanaolevien lähettyviltä, radioaktiivisen säteilyn säde 2 metriä.
2 metriä etäisyyttä lapsiin ja raskaanaoleviin?! Kotona 7kk vauva, tämä yhtälö ei nyt ihan toimi. Sitten tuli piste i:n päälle: Kuvausta ei tehdä heti, vaan se tehdään klo 12:45.
MITÄ?! En siis voisi mennä kotiin, sillä kotona odottaisi lapseni, äitini oli onneksi onnistunut pääsemään lapsenvahdiksi, eikä kuvausta tehdä kuin vasta tuntien päästä. Minun pitäisi siis kuluttaa aikaa tuntitolkulla jossain, jossain sellaisessa paikassa missä välttelisin lapsia ja raskaanaolevia, pitäisin vähintään 2 metrin etäisyyttä, joisin vähintään litran vettä ja sitten kuvauksen jälkeen alkaisin tankkaamaan lisää vettä. Syödä saisin kyllä ihan normaalisti ja tehdä normaaleja asioita. Hetken aikaa sydän tuntui hyppäävän kurkusta ulos, muistelin että äidilläni oli sovittuna töitä klo 10:30 alkaen, sillä olimme luulleet että luustokuvaus tehtäisiin heti varjoaineen ruiskuttamisen jälkeen ja arvioitu kesto 30 min.
Istuin sairaalan aulassa, radioaktiivisena säteillen, ja soitin välittömästi kotiin äidilleni. Onneksi selvisi että äidilläni ei ollutkaan mitään työmenoa koko päivänä, joten hän lupautui samantien olemaan vauvan kanssa kotona koko päivän ja minä pääsisin viettämään yksinäistä vapaa-aikaa kaupungille useammaksi tunniksi. Sovimme että kun tulisin kotiin, äiti lähtisi vaunulenkille vauvan kanssa ja olisi ulkona niin pitkään kuin se on käytännössä mahdollista, jotta en olisi kosketuksissa vauvaan kuin aivan minimaalisen vähän ja niin kaukana kuin se olisi mahdollista.
Suunnitelma siis täytäntöön. Onneksi olin ottanut sittenkin sen kirjan mukaan. Kävin kirjastolla ja ulkona syömässä, maleksin kaikessa rauhassa divareissa ja ostin pullollisen Pepsiä, tavallista sokerilimpparia. Siitäkin varmaan saa syövän, mutta mitäpä yksi syöpä enää tässä konkurssissa, tulkoon vaikka kuolio mutta kokista oli saatava, ja kylmänä. maksoin törkeät 2,60 euroa yhdestä 0,50l Pepsi-pullosta jotta sain sen kylmänä juotavaksi.
Tosin jos tässä nyt vielä jonkun toisen syövän saisin, niin todennäköisempää olisi saada se näistä radioaktiivisista varjoaineista tai sytostaateista. Vaikkapa joku hassunhauska akuutti leukemia seuraavien muutaman vuoden sisällä, tai hitaammin kehittyvä krooninen leukemia n. 10 vuoden aikajänteellä. Kannattaa siis hankkia rintasyöpä jotta voi saada syöpähoidoista kaupanpäällisenä jonkun toisenkin syövän.
Olen ottanut tavaksi palkita itseni jollain kivalla jutulla aina kun on näitä paskahoitoja ja sunmuita kurjempia juttuja mitä tämän syövän myötä on tullut, tällä kertaa ostin divarista 15 eurolla DVD-boxin jossa on 8 kauhuelokuvaa joitten nimiä en ollut koskaan kuullutkaan. Varmasti taattua B-luokan höttöä, ah. Suosittelen kyllä lämpimästi jonkinlaista itsensä palkitsemista, se auttaa jaksamaan hoitoja ja kun on jotain kivaa mitä odottaa, niin sairaalapäivät eivät tunnu läheskään niin ankeilta kun voi keskittää ajatuksensa siihen kivaan, johonkin sellaiseen mikä ei liity millään tavalla syöpään.
Palattuani sairaalalle hyvissä ajoin, kävin vessassa. Hoitaja vielä muistutteli että kuvaus kestää 30min, jos on yhtään tunne että minulle saattaisi iskeä pissahätä kuvauksen aikana, niin nyt kannattaisi käydä, sillä kuvausta ei voi keskeyttää. Tai voi, mutta silloin se jouduttaisiin aloittamaan alusta.
Vessan seinällä oli muistutus isolla fontilla:
Ei ole todellista, ajattelin. Tässä sitä mennään puoleksi tunniksi makaamaan isoon tötteröön ja vielä pitäisi pukea vaipat?! Eikö tälle pelleilylle tule jo loppu, nyt joku roti! Jumalavita, vaipat! Vaipoissako siellä pitää maata, kusta alleen? Mihin tästä voi valittaa?!
Yhtäkkiä ymmärsin. Syöpä on vanhojen ihmisten tauti. Syöpäosastolla on lähes poikkeuksetta vanhoja ihmisiä, jotka makaavat vaipoissa. Vanhat syöpäsairaat ihmiset tarvitsevat vaipat, jotka on vaihdettava puhtaisiin ennenkuin mennään isoon tötteröön makaamaan puoleksi tunniksi. Minä en ole vanha eikä minun tarvitse maata tötterössä vaipoissa, saatika kusta alleni.
Kyllä ihminen on joskus pienistä asioista tyytyväinen.
Puoli tuntia putkessa makaamista selkä kaameasti särkien (vaikka alaselän alla oli lisätyyny tueksi taiteltuna) ja maailman menoa pohtien. Meni hujauksessa, vaikka ensin kuvittelin kyllästyväni kuoliaaksi. Kuvauksen päätyttyä tulin samantien kotiin ja olen tämän päivän aikana lipitellyt runsaat 4 litraa vettä (kaiken muun juotavan lisäksi) ja rampannut vessassa, juuri muuta ohjelmaa ei ole tarvinnut järjestää.
Tuloksia ei onneksi tarvitse odotella pitkään. Onkologin soittoaika on huomenna tiistaina klo 12-14, joten vain vuorokausi löyhässä hirressä.
Nuoren naisen rintasyöpä. 
Hei, tosi hyvin kirjoitettu. Olen nyt samassa tilanteessa, eli menossa moiseen tutkimukseen. Kukaan ei kerro mitään, lippua ja lappua tulee postiluukusta jos johonkin tutkimukseen. Kuuluuko tämä rutiinitutkimukseen rintasyövän jälkeen, vai pitääkö minun pelätä että olen kuolemassa tms??
TykkääTykkää
Riskimarkkerit ja erilaiset oireet määrää ainakin meilläpäin sen, mitä kuvataan ja millä laitteella. Magneettikuvausta, luuston gammakuvausta tai TT-kuvausta ei tule automaattisesti kaikille. Eikä ne onneksi tarkoita sitäkään että olisit heti kuolemassa 🙂
Minulle tuli lähete luuston gammakuvaukseen, sillä selkään oli ilmestynyt uudenlaisia kipuja vanhojen selkäkipujen lisäksi (vanha iskias-vaiva) ja nuori ikä on yksi riskitekijä, riskimarkkeri. Näin nuorena kun syövän saa, niin saa samantien kyseenalaisen kunnian kuulua välittömästi riskiryhmään, oli ne syövän muut riskimarkkerit mitä tahansa.
Luu- ja nivelkivut ovat yksi tyypillinen ja yleinen oire sytostaateista, joten on varsin todennäköistä että sytot olivat syy minun selkäkipuihini jotka vaivaavat vielä hiukan ajoittain, mutta sitähän ei voi tietää kuvaamatta.
Toivottavasti saat nukuttua yösi ja koita olla hermoilematta liikaa, vaikka se onkin helpommin sanottu kuin tehty! Tiedän monia rintasyöpäläisiä joille ei ole kuvauksia tilattu vaikka ovat niitä halunneet, sillä niin kauan jos mitään ei kuvata, syövän pelko saa helpommin yliotteen. On paljon helpompaa elää pelon kanssa ja painaa syöpä pois mielestä kun saa kuvauksia ja niistä puhtaita tuloksia.
TykkääTykkää