Linkin takana koko juttu, tallennettu 8.10.2015:
Maija Halkosaari sai kuulla alle 30-vuotiaana sairastavansa levinnyttä rintasyöpää. Toivoa paranemisesta ei ole, mutta Maija ei silti aio jäädä vain sairastamaan. Oma yritys ottaa juuri ensiaskeliaan.
Talvella 2013 helsinkiläinen Maija Halkosaari löysi vasemmasta rinnastaan patin. Jos se oli ollut siinä aiemmin, ainakaan Maija ei sitä ollut huomannut.
– Mieleeni ei alle 30-vuotiaana ollut edes vilahtanut ajatus rintojen säännöllisestä tutkimisesta.
Nykyisellä kokemuksella Maija kehottaa nuoriakin naisia ”kopeloimaan” rintojaan. Näin ainakin tunnistaa muutokset, jos sellainen kohdalle osuu.
Rinnasta löytyi nopeasti etenevä syöpä. Uutisen jälkeinen yö oli levoton: Maija pyöri sängyssä aamuviiteen asti, kunnes totesi, ettei murehtimisesta tässä vaiheessa olisi apua.
– Sanoin itselleni, etten voi hallita sairauteni lääketieteellistä puolta, sen hoitavat alan ammattilaiset. Siihen voin vaikuttaa, kuinka syöpään suhtaudun. On minun käsissäni, kuinka jatkan elämääni diagnoosin jälkeen.
Syöpäleikkauksen jälkeen Maija suivaantui rintasyöpäpotilaille tarkoitettuihin uimapukuihin. Hän piirsi oman Lullebiegga-malliston, joka tulee markkinoille tänä syksynä.
– Haluan rohkaista toisia nauttimaan vedestä yhtä paljon kuin minä. Haluaisin olla mukana, kun nainen menee ensi kertaa leikkauksen jälkeen uimaan ja hihkaista taustalla: sinä pystyt siihen!
Levinnyttä rintasyöpää lääketiede ei pysty parantamaan, mutta nyt 32-vuotias Maija Halkosaari haluaa nauttia jokaisesta päivästä. Töitä hän jatkaa niin kauan kuin jaksaa.
– Korvaamaton en kuvittele olevani. Asiat on puitu selviksi ja kumppanini tietävät, kuka ottaa vastuun, jos en enää jaksa.
Katso videolta, millaisia voimavaroja Maija on itsestään löytänyt.
[Alkuperäisessä jutussa on myös video.]